Oltiin tosiaan riparilla. Oli kiva viikko vaikka saatoin hieman naurahtaa viimeisen illan kynttiläringissä (repeilin useita kertoja - mikä ammatillisuus?) ja jotain mopopoikia saattoi käydä ilotulittelemassa meidän huudeilla, mutta noin niinkuin leirinä oli hyvä. Ehkä ainakin kolme nuorta nyt uskoo, että mä olen ihan kiva (natsiksi).
Tulin pois leiriltä ja lähdin parin jumiksen kautta pastoraalikurssille. (Se on sellaista papeille tarjottavaa jatkokoulutusta kirkon puolesta. Kun suorittaa kaikki 8 opintokokonaisuutta, saa hienon(?) todistuksen ja on kelpoinen hakemaan kappalaisen virkoja. Kappalainen on seurakuntapastoria (minä!) hienompi virka, johon joissain tapauksissa liittyy myös enemmän vastuuta - ja isompi palkka.) Kun pääsin yli angstistani, kurssi oli ihan antoisa.
Nyt olen kotona. Pyykkikone laulaa kahden viikon pyykkikuormaa. Tietokone kuumenee, kun minä päivitän itseäni Under the Domen ja Siskonpedin maailmaan.
Urholla ja Ylermillä on jonkinlainen hellyyskriisi. Ylermi tunki ensimmäiseksi yöksi minun ja Kalamiehen väliin nukkumaan. Urho tuli seuraavana päivänä meidän päällemme nukkumaan. Ehkä kolme viikkoa maalla oli paratiisi - mutta kyllä koti on koti. Ja ensisijainen palvelija kuitenkin se ykkönen. ;)
*
Leirillä mietimme, millainen paikka olisi taivas ja millainen helvetti.
Virikkeeksi näytin Björnin tarinan.
Aika usein ajatus kristittyjen taivaasta on juuri tuollainen kuin klipissä kuvataan. Hissimusiikki soi ja nunnat haukottelevat autuaasti. Simpsoneissa taivaassa muistaakseni pelattiin golfia... Tuskin kukaan haluaa sellaiseen taivaaseen? Helvetti tulimerineen ja ikuisine Rob Zombien ja AC/DC keikkoineen kiehtoo enemmän.
Stephen King on jossain kirjassaan/haastattelussaan kertonut, että hänelle helvetti on jotain, mikä toistuu loputtomasti samana (vierität kiveä mäelle, se valuu alas, kierität takaisin ja tiedät, että kaikki alkaa taas kohta alusta). Jotain samankaltaista ajattelen itse kadotuksesta. Siinä ei ole mitään kiehtovaa, ainostaan tylsyyttä, toistoa ja kuolemaa. Ulkopuolisuutta ja kaipausta, autiutta, tyhjyyttä.
Entäs taivas? Minua iankaikkisuudessa kiehtoo ajattomuus. Taivas on jotain ajatonta, helvetti ikuista. Taivas on se elämän tähtikirkkain ja onnellisin hetki aina. Ei mitään pakkobailuja enkelien kanssa, vaan ajatonta rakkautta.
Minun taivaassani on ainakin sirkusaakkosia ja kissanpentuja. Ja merinäköala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti