Uuden kodin ihmeitä.

On tiettyjä asioita, joita ei koskaan saa selville asuntonäytössä. 

Asuntoa katsellessa naapurissa on aina hipi-hiljaista. Kun kamat on kannettu sisälle, paljastuu totuus yläkerran wannabe-muusikosta, joka rämpyttelee kitaraa ja joikaa wishyouwerehereä sydämensä kyllyydestä. Kuuluvuuden puolesta mies voisi soitella vaikka minun parvekkeellani.

Naapureihin tutustuu nopeasti, kun joka kerta ulko-ovesta kulkiessaan saa pidellä ovea joko sisään tai ulos pyrkivälle rollaattoriasukkaalle.

Ehkä jännittävintä on asuntoni back to 70's- tyyppinen tv. Tämä on kaapelitalo. Kuitenkin ohjelmaa näkyy vain, kun kytkee telkkariin antenni-digiboxin, johon on kiinnitettynä antennipiuha - ja jättää piuhan roikkumaan ilmaan. Näppärästi siirtelemässä antennijohtoa eri asentoihin saa vuorotellen näkymään joko YLEn kanavat tai maikkarin ja nelosen ja muita suurempilukuisia kanavia.

Pelottavasta isännöitsijästä en edes sano mitään.

Muuttolaatikoista.

On tuo joulukalenteri vähän jäänyt. Olen pahoillani, jos te viisi lukijaani olette sitä jääneet kaipaamana. Korvaan sen ehkä jossain vaiheessa jollain kivalla kollaasilla. Mutta kuten on jo aiemmin jossain tullut todettua, on ollut joulutunnelma HIEMAN kateissa.

Muutto uuteen kotiin on suoritettu onnistuneesti. Taas tuli todettua kuinka mielettömästi ihmisellä on tavaraa. Yhä irtotavaraa ajelehtii ympäri asuntoa hakemassa paikkaansa. Remontti on edelleen saunaosaston osalta kesken, ja otsasuoni tykyttää. Isännöitsijältä pitää olla lupa kaikkeen omalla kaavakkeellaan.

Ensimmäinen yö uudessa kodissa meni hyvin. Toisena yönä hakeuduin saunaosastolle nukkumaan wc-pöntön ja patterin väliin. Sen verran voimallisesti vatsan sisältö pyrki ulos. Päivän makasin kuumeessa ja nyt olen jossain ihmeellisessä jälkipöhnässä. Ihan ei ole koti siinä kunnossa kuin sen nyt haluaisin olevan.

Joululahjat ovat vähän vaiheessa ja joka paikkaa kolottaa.

Pitäisi ripustaa verhot, mutta taidan kääriytyä sohvalle. Päässä humisee.

No onkos tullut kesä...

Viime kesänä oli ainakin yksi aurinkoinen päivä.

Ja pastori luopui kumikengistään.

Projektimme keittiö.

Tämä oli lähtötilanne:

Jossain kohtaa lähti kaikki, oli pelkkää betonia ja kodinkoneita.

Sitten tulivat kaapit.

Maanantaina keittiöni sai lopullisen muotonsa. (Huomatkaa: elämän jälkiä, tiskirättejä ja piparimuotteja!)

Väriä saatiin maalaamalla yksi seinä vaaleanpunaisenbeessiksi, eikä valokuva tee värille ollenkaan oikeutta. Sävy muuttuu valon mukaan, ja on juuri sellainen kuin halusinkin. Ihana. Kiitos vain maalarille, omalle Kalamiehelle. :) 

Vielä lähikuvaa välitilan laatasta, joka sekin on luonnossa paljon kivempi.

Muutamat kilarit se vaati, vähän itkua ja kirosanoja, mutta keittiö siitä tuli. Ja niin hieno, ettei ymmärräkään! On se vaan hieno hetki nostaa vähäiset astiansa ensi kertaa hyllyille, joita ei ole verhottu hyllypaperilla. 

Enää muutama ratkaisu saunaosastolla ja koti alkaa olla muuttoa vaille valmis.

Raksamies vs. lastulevy.

Remontti ei ole yhtään mun juttu. Tuskin olisi rakentaminenkaan.

Onneksi miestä kiinnostaa.

Vaikka lastulevy on edelleen vihollisemme numero 1.

Siitä tuli kaappi!

Guitar Hero.

Meille muutti myös kitara. Ylermi vähän pelkää sitä kotelon ulkopuolella.

On tärkeää kohdata demoninsa.

Thy shall not...

Riparilla piti kirjoittaa 10 käskyä uuteen muotoon.

Näin siinä sitten kävi.

2. Käytä oikein Herran, Jumalasi nimeä
5. Kunnioita toisen elämää niin kuin omaasi
6. Ole uskollinen puolisollesi
7. Osta kaikki mitä haluat
8. Puhu vain totta lähimmäisestäsi ja silloinkin kauniisti
9. Tavoittele vain omia tavaroitasi
10. Tavoittele vain omaa puolisoasi tai yksinäistä sinkkua

<3

Toimittaja.

Seurakunnalle piti saada uudet kastetodistukset. Tästä kuvasta tuli kansikuva.

Alan hiljalleen päästä kiinni myös kastepappeuteen.
Ei enää vain hautajaispappi.

Ei tänään.

Tänään ei ole kuvaa.

Tänään uuvuttaa.
Itkettää.
Raivostuttaa.

Tänään on sellainen päivä
pitää tunkea rautalangat poskiin
ja sanoa sitä hymyksi.

Urho ja Ylermi.

Sisko ja veli.

Ylermi kuvassa etualalla. 

Nämä pojat lähtivät muuttoa pakoon mummolaan.

Työnäky.

Työpisteeltä pitäisi olla näkymä mahdollisimman kauniiseen kohteeseen.

Minusta tämä on aika kaunis.

 

***

Kuukausivapaan jälkeen juttu ei oikein luista. Katse kiertää noissa lukemattomissa kirjoissa. Monta kiinnostavaa kohdetta, joihin ei saa tartuttua. Saarna ei synny. Ehkä sen aihio piilottelee noiden kansien välissä? Pihassa huurteisia puita ja taivaalla talvipäivän aurinko. Kun gradun kanssa meni tukkoon, saattoi mennä Humpalle istumaan. Aina löytyi tuttuja tai talvipäivän aurinko. Täällä on vähemmän pakokeinoja.

Vain kirjahylly täynnä tutkimusta.

Vahinko.

Toisinaan puhuessa puhelimeen kosketusnäytölliseni ajautuu kameratilaan ja räpsii vahinkokuvia.

Vahinkokin voi olla kaunis.

Ja kotoisa. 

Nämä olivat vanhoja, saatte kaksi kuvaa yhden hinnalla. :)

Ensilumi.

Tänä vuonna ensilumi satoi lokakuussa.

Nyt lunta on vielä enemmän. 

Kalamies.

Äiti sanoi joskus: Prinsessa, sinulla pitää olla aikuinen mies. Sellainen, joka tietää, mitä haluaa. Ei mitään nulikoita.

Tämä ei ole nulikka. Tämä muutti meille asumaan pariksi kuukaudeksi.

Joulukalenteri!

Tästä se alkaa: joulukalenteri! (Tai kanttorimme sanoisi tähän: adventtikalenteri, joulu on vasta jouluna ja sitä ennen on adventti.) Mutta kuitenkin!

En ole ollut jouluihminen, mutta näin kirkon työntekijänä aion tehdä asiassa parannuksen. Joulu on juhla. johon haluan valmistautua ja jota haluan valmistaa - myös työn ulkopuolella. 

Tarkoitukseni on laittaa tänne 1.-25.12. joka päivä jokin kuva. Jokin iloinen kuva. Siis muisto jostain kivasta, jotain kaunista, jotain omasta arjen sankaruudesta... Kuvia kännykän muistista, kuvia juuri siitä päivästä, uusia kuvia, vanhoja kuvia. Kuva päivässä.

Hyvät ystävät, lukijat, satunnaiset tuttavat tulkaa mukaan! Kommentoikaa, kertokaa, kirjoittakaa!

Siinä teille lumiukkoja Joensuusta parin vuoden takaa!
Tunnistatko paikan?