Pienissä häissä.

Siitä on tasan kolme kuukautta, kun me menimme naimisiin.
Enpä ole täällä meidän häistä huudellut, vaikka olen edelleen stalkkaamassa sekä Häät 2015 -ryhmää että Rouvat 2015 -ryhmää (tai ehkä juuri siksi).

En ole oikein keksinyt, mistä tulokulmasta kirjoittaisin meidän häistä. Ja sitten se valkeni minulle Lidlin kylmäaltaalla, kun vastaan tuli meidän vihkimisessä ollut ihminen (joka piileskeli ovelasti urkuparvella, enkä ollenkaan tiennyt hänen olevan siellä!). Haluan kirjoittaa siitä, mikä meidän häissä oli luovuttamatona ja omaa.

1. Kirkollinen vihkiminen. Vaikka minusta on hauskaa ja jotenkin oivaltavaa, että yksikin pappisystävä meni pappispuolisonsa kanssa naimisiin "salaa" maistraatissa, halusin silti juhlia omat hääni kotikirkossa perinteisin menoin. Häämarssiksi ei tosin kelvannut Prinsessa Ruusunen, vaan laitettiin kanttori opettelemaan uusi biisi Händelin Zadok the Priest. Ja oli muuten miespappi vihkimässä - kun nyt sattui olemaan mun esimies.

2. Minä kävelen yksin. Koska olen yksinhuoltajan lapsi ja itsenäinen nainen, en halunnut saattajaa. Niin rakas kuin äidin mies minulle onkin, en koe omalla kohdallani oikeaksi eleeksi minkäänlaista "luovuttamista" - että tässä tää nainen nyt sit on, pidä hyvänäs. Toisaalta minulle oli merkityksellistä, että Kalamieheni käveli minua vastaan eikä kuljettu koko matkaa alttarilla rinnakkain. Koska oikeastaan se on kuva meistä kahdesta - hän tuli vastaan, aika äskettäin. Ehkä halusin myös korostaa sitä, että avioliitto on minun päätökseni, ei mikään naimakauppa sukujen kesken.

3. Meillä on hauskaa. Kuten on aiemminkin tullut todettua, minä olen toimintavastaava eli se, joka järjestää teemabileet. Toiset ovat sitten juhlavastaavia, jotka jaksavat mätsätä servettien värejä ja askarrella pompomeja ja luoda visioita. Meillä oli koristelussa pääosassa kettukarkit (koska ovat myös minun ja edesmenneen pappani lempikarkkeja) ja luonnonkukat (vaikka hemmetin auringonkukat ja pihlajanmarjat tekivät oharit!). Pihlaja on pyhä puu, joten oksia oli silti mukana. Koristeita enemmän panostin ohjelman hinkkaamiseen ja soittolistan valintaan (joka muuten sai paljon kiitosta!). Voinen nyt paljastaa, että ajattelin ehkä jokaista viesrasta vähintään kerran listaa laatiessani: "XX varmaan tykkää tästä biisistä, täytyypä valita YY:tä varten vielä vähän Johnny Cashia..."

Ainakin itse nautin juhlistamme täysin siemauksin. Ihmisilläkin vaikutti olevan hauskaa eikä kukaan tapellut, kännännyt itseään tainnoksiin tai muuten pahemmin mokaillut. Elokuun yksi kuumimmista päivistä osui juuri sille lauantaille eikä hääkuvissa näytä yhtään syksyltä, mutta sekään ei haittaa mitään.

Kiitoskortit on postitettu ja valokuvakirja anopille ja mummolle tilattu. Omat noin 600 valokuva odottavat vielä albumiin pääsyä. Onneksi minulla on tammikuussa vähän lomaa... :D

Tässä pari maistiaista teille kolmelle lukijallenikin:

 Zadok the Priest on alkujaan kruunajaismarssi.
Myös huntu oli minulle ehdoton ei.

 Pähein hääauto ikinä!

 Ainakaan koristeita ei tarvinnut viedä takaisin kotiin!
Muutenkin juhlapaikka oli ihana, koska kaikki kattauksesta äänentoistoon tuli talon puolesta.

 Meidän häiden romanttisin esine :D

 PhotoBooth-rekvisiittaa - tuo pörröankka koki kovia sinä päivänä...

Meidän juhlissa myös kisattiin ja saatiin palkintoja...
Karkkibuffet oli ihan ehdoton illan suosikki!
 

Kimppuni oudon sinisessä valossa.
Germiiniä, freesiaa, marjaa ja murattia.


Kaikki kuvat: Valokuvaaja Mikko Suutala
Ethän kopio ilman lupaa!

Älä taputa mahaa.

Siinä me istuimme vierekkäin saunan lauteilla
kaikki mahaantaputellut.

Jollakin oli omia lapsia, vaivan kautta saatuja.
Toisella oli adoptiolapsia, vuosien odotuksen jälkeen.
Joku mietti, josko olisi lapsen aika sittenkin.
Ja sitten oli se, joka ei äitiyttä koe omakseen.

Toisaalla kiistellään siitä, voiko seurakunnassa järjestää naisten iltoja.
Ja jos voi, niin saako niissä hemmotella ja puhua tyttöjen juttuja.
Jos kuitenkin vain juhlittaisiin tätä äitienpäivää, pitäisi sen riittää.

Tullaanko naiseksi vain äitiyden kautta?
Onko lapseton nainen kuin linnuton puu ja kuivakka viikuna?

Miksi en halua lapsia? Pitäisikö niitä haluta?
Nyt kun on elämässä hyvä mies ja tasainen tilanne.
Ja mahantaputtelijoita riittää.
Tai kun siinä vieressä istuu toinen, jonka suurin haave on perhe ja oma lapsi.
Juuri sitä ei voi saada. Ei edes kivun kautta.

Enhän minä voi toisille lapsia tehdä.
En edes tiedä, voinko saada lapsia.
Mutta että en edes halua. Vieläkään.
Tekisi mieli pyytää anteeksi kaikilta niiltä lasta toivovilta,
että kyllä minä teille lapsen soisin - enkä edes kivun kautta.
En minä teidän kipua voi ymmärtää, aavistella voin.

Mitä se on seistä oman tilanteensa kanssa
kun mahaa taputellaan
ja tekisi mieli huutaa, mutta hymyilee vain.

Joten, rakas ystävä,
älä taputa mahaa.
Naiset eivät ole julkista riistaa.
Ja niiden sisällä on monia salaisuuksia
kipuja
kaipauksia
iloja
jotka eivät ole kenenkään toisen.