torstai 20. helmikuuta 2014

Pahoja iltoja.

Nyt on ollut pahoja iltoja.
Sellaisiakin, jolloin unohtuu taas kylpyhuoneen lattialle.
Niistää pingviinikuvioituun wc-paperiin, joka vielä aiemmin sai jotenkin hyvälle mielelle.

Että olkaa onnellisia te, joilla kaikki on valmiina. Ammattitutkinnot, parisuhteet, asunnot ja hääpäivät. Täällä on melko keskeneräistä.

Ylihuomenna lähdetään rippileirille enkä ole edes ajatellut pakkaamista. Ei ole oikein fiilistä siihen, että kohta lähdetään. Olen vain tuijottanut deadlineja. Niin paljon on vielä kesken.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Menee vuosia ennen maan aavikoitumista.


SMG:Nuorukainen

Menee vuosia ennen maan aavikoitumista.

*

Vielä yksi kuva.

Seurustelin ennen Kalamiestä.
Sen Toisen ja parin kaverin kanssa
tapasimme hengailla nelikossa.
Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

Muistan sen, kun jäin jälkeen parkkipaikalla.
Eikä kukaan kääntynyt, ei odottanut.
Kunnes se toinen porukan poika pysähtyi:
mihin sie jäit

Se Toinen meni edeltä.
Ehkä jo silloin tiesin.
Oli sellainen lähtemisen tuntu.

*

Se ei ollut suuri rakkaus, se oli valinta
Suren osaani vain koska tulen sen menettämään.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Kolme kuvaa elämästä.

Tunnilla tehdään ryhmätyö.
Meidän porukassa on yksi liikaa.
Siirryn toiseen ryhmään.

Istun kahden kaverin välissä.
Pitää kertoa vieruskaverilleen jokin asia, jota lähdetään työstämään.
Vierustoverini kääntyvät sillä toisella puolella olevan vierustoverin puoleen.

Ystävä kysyy:
Aiotko osallistua siihen vanhojen seurakuntanuorten tilaisuuteen?
Minua ei ole kutsuttu.

En kaipaa elämääni yhtä parasta ystävää. Olen levoton.
Koen saavani enemmän usean porukan osana.
Elän enemmän minuna.

Toisinaan se tarkoittaa sitä, ettei oikeasti kuulu mihinkään.

torstai 6. helmikuuta 2014

Symboleja.

Olen sanaihminen, puhetyöläinen.

Jumalanpalveluspäivillä huomasin kuitenkin jälleen olevani myös symbolien ihminen. Olen siirtymäriittien ihminen. On paljon asioita, joita sanat eivät tavoita. Tunteita, muistoja ja ajatuksia, joilla ei ole sanojen muotoa. Tarvitaan konkretiaa: liikettä, kuvia, esineitä.

Minä jätän sinut tähän.

Tarvitsin kiven, jota pidellä. Kiven, jonka sai poistuessaan jättää koriin muiden jättämien kivien kanssa. Se oli rukouskivi. Sen mukana jätin painavat ajatukset pois itsestäni.

Käteen ojennettu tutkintotodistus päästää minut vapaaksi: Sinä olet valmis tältä kohdalta. Stolan pukeminen muistuttaa pappisvihkimyksen lupauksesta: Minut on erotettu tähän tehtävään. Ilman rippiristiä kaulalla olo on paljas.

Minä otan sinut mukaan.

Laitan Kalamiehen kuvan kalenterin sisäsivulle. Tärkeiden kuvia Raamatun väliin.
Ohimennen kosketan ristiä.