Toisinaan kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan. Kanttoriystävä laittoi Facebookissa kutsun Halssilan kirkkoon Gospel Covertajien keikalle. Kannatti lähteä ja kannatti lähteä vielä iltateellekin. Sielu hoitui.
Hiljainen viikko ei aina ole kirkon työntekijälle hiljainen, mutta tänä vuonna oma pääsiäinen on rauhaisampi kuin viime vuonna. Ehdin tavata myös ystäviä, jotka saapuvat kaupunkiin lomailemaan. Kalamies saapuu luokseni kiirastorstaina! Viimeksi näimme kolme viikkoa sitten.
Ostin narsisseja ja suklaamunia. Pääsiäishartauskiertue on huomenna puolivälissä. Ja GC on aika hyvä.
Minä keksin tänään, että haluan häämatkalle Australiaan. Ihan vain siksi, että siellä on hassuja eläimiä. Tai ehkä se johtuu tästä biisistä.
Ystävä vinkkasit minulle tämän. Ihana kamalaa ysärikasaria ja vieläpä Anssi Kelalta. Silti tämä tarttui kuin sulasuklaa juhlahameeseen. Sanat ovat hauskat, ovatkohan ne totta?
Tänään olen tehnyt taas vähän töitä vapaa-ajalla, tuutoroinut tulevaa pappia, naputellut oppimispäiväkirjaa ja ollut puolestavihainen Kalamiehen auton kohtalosta.
Huomenna alkaa työarki, joka kestää yli pääsiäisen. Kohti uusia pettymyksiä seikkailuja siis!
ps. ihan vaan nyt tiedoksi, että ei olla menossa naimisiin ihan hetkeen ja että voisi sen Australian nähdä muutenkin ja että suomalaiset kuulemma unohtivat Anssi Kelan, joten vähän säälipisteitä hei. Ja on muuten harvinaisen pahan karman mese se Kalamiehen johtotähti.
Minun kotini on jännä. Tänne näkyy kirkko heijastuksena naapurin ikkunasta. Vanhaan kotiin kirkon kupoli näkyi järven yli. Täällä katselen olohuoneen ikkunasta vastakkaisen talon ikkunaa, joka heijastaa minulle kotikirkon kupolin.
Jumala löytää keinot olla läsnä.
Teimme äidin kanssa verhovaihtarit. Olen kaipaillut olohuoneeseen uusia verhoja, mutta mieleisiä ei oikein löydy - kuten ei sitä kangasta sisustustauluunkaan. Äiti keksi, että ottaa minulta verhot itselleen ja minä keksin, että voisinkin sovittaa äidin talviverhoja itselleni kesäverhoiksi. Ja hyvin sopii! Edullista ja ekologista ja ennen kaikkea helppoa.
Kävimme tänään myös kirpputorilla ja teimme hyviä löytöjä. Nyt minulla on kappa keittiöön ja siihen sopiva kaitaliina. Kirjahyllyn päällä patsastelee uljaana Pentikin Poro (pienenpi seuralainen minulla olikin jo valmistujaislahjasi saatuna).
Kevään valo tulee kotiini kauniisti, ei liian suoraan, ei liian kirkkaasti.
Tänään on vapaapäivä ja olen hoitanut iltapäivän työasioita. Tyhmää. Tiedän. Nyt voinkin seurustella syyllisyyteni kanssa lopun päivää ja miettiä kauhuskenaarioita ensi kesästä.
Minulla on ikävä Kalamiestä. Että olisi tässä ja sanoisi älä ole hölmö, ei tuommoiset ole itkun aiheita.
Ajankohtaisuuden aallonharjalta iltaa!
(Eli lätinää vanhoista sedistä ja elokuvista, jotka muut ovat nähneet jo aikoja sitten.)
Pääsin vasta näin helmi-maaliskuulla katselemaan kahta lempparisankarimiestäni. Ensin katsoimme neiti P:n kanssa uusimman Batmanin. Dark Knight Rises. Oli hyvä. Etenkin tykkäsin siitä pahiksen syntytarinasta, joka tarjosi myös aidosti yllättävän loppukoukun. Hieman häiritsi se, että kaikki tuntuivat tietävän, kuka Batman oikeasti on, mutta silti piti pelata jotain naamiopeliä. Kissanainen oli aika kivasti toteutettu kaikessa epäluotettavuudessaan.
Kalamiehen kanssa vuokrasimme sitten uusimman Bondin. Skyfall. Ehkä paras Daniel Craig -Bondi. Minua ihastutti etenkin vanhenemisen "teema" ja lopputaistelun kuljettaminen nummille. :) Minuun upposi Bondin lisääntynyt inhimillisyys - enkä osannut jäädä kaipaamaan näkyvämpää Bond-tyttöäkään. On muuten komea mies tuo Craig, etenkin vähän vanhentuneena!
Molemmat B-miehet siis vanhenevat ja muuttuvat samalla mielenkiintoisemmiksi.
Miksi muuten kovin usein sankarit ovat orpoja tai ainakin puoliorpoja? Bond, Batman, Harry Potter..
Jos et jostain syystä ole näitä paloja nähnyt, suosittelen kuluttamaan niiden parissa elämästä pari 2,5 tunnin hetkeä - viihdyttää kyllä. Voisin katsoa uudelleenkin.
*
On vielä kolmas vanha B: Benedictus XVI. (Tein graduni Ratzingerista ja siksi paavi(us) kiinnostaa edelleen.) Paavin erosta ja sen syistä voidaan olla monta mieltä (ja näin luterilaisessa maassa se kiinnostaa tuskin ketään), mutta minun silmissäni Benedictus XVI kasvoi vieläkin viisaammaaksi mieheksi. "Juhlista kannattaa poistua, kun poistumista voi vielä kutsua poistumiseksi ja juhlia juhliksi."
Benkullekin saatiin nyt seuraaja. Olipa nopeaa toimintaa. Ja yllättävän nimen otti hän, Francis I. Kaikkea hyvää hänelle - ei tule olemaan helppo paikka.
Minä olen oikea ammattisyyllistyjä. Syyllistyn, jos olen hidas kassajonossa tai unohtanut kangaskassin. Syyllistyn siitä, että omistan, että minulla on rahaa, vaikka kaiken omistamani eteen teen töitä, olen vakituisessa työssä ja säästän. Syyllistyn poikaystävästä ja siitä, että haluan viettää hänen kanssaan aikaa - ja että se aika on jostain muusta pois. Syyllistyn siitä, että nukun pitkään vapaapäivänä enkä herää suorittamaan elämääni. Syyllistyn lähtemisestä - ja sitä on paljon. Syyllistyn kissojeni kuskaamiesta hoitoon "mummolaan".
Elämäni onnien varjona on aina kulkenut se kuristava tunne rintalastan alla: ei minulla ole tähän oikeutta. Syyllisen elämä on toisaalta hirveän itsekeskeistä. Aivan kuin minun valintani muka voisivat kaataa koko maailman, aivan kuin minä voisin kantaa kaiken vastuun. Mutta kannankin vain kaiken syyllisyyden. Kannan epäilyn siitä, että elän elämääni ratkaisevasti väärin, vastoin odotuksia, huonosti.
Voiko elämänsä edes elää huonosti? Sen voi elää muiden odotusten, jopa omien odotusten, vastaisesti. Elämä voi viedä jonnekin, minne ei koskaan halunnut - en minäkään halunnut poikaystävää 300 kilometrin päästä. En halunnut palata tänne. Jollain toisella valinnalla olisin ehkä nyt erilaisessa elämässä - ja sen toisen valinnan olisin voinut tehdä minä tai joku muu. Kalamies olisikin lähtenyt kotiin eikä poikennut Corneriin. Kirkkoherra ei olisikaan soittanut minulle tai minä en olisi saanut graduani valmiiksi...
Minä olen onnellinen elämästäni tällaisena. Ja silti toisinaan koen valtavaa syyllisyyttä siitä, etten yltä elämään elämääni jonkun toisen mittojen, normien, suositusten ja näkymättömien miinojen mukaan.
IHOLLA-sarjan slogan oli Elämää ei voi käsikirjoittaa. Ja jälleen kerran minä koukutin itseni ko. sarjaan. Toisen kauden naiset olivat vähemmän ärsyttäviä kuin ensimmäisen (paitsi ehkä Marketta, mutta annettakoon kokoomusnuorelle anteeksi). Sarjan naiset ovat lohdullisia. Etenkin Sanni ja Venla ottavat kosketuspintaa myös omaan elämään. Kuinka hukassa voi olla, kuinka vaikeaa on rakastaa... kuinka kasvaa sinuiksi itsensä kanssa.
Mutta edelleen sieltä puuttuu yksin asuva kissoilleen kuin lapsille puhuva nainen.
Ja sitten vielä illan biisi - kuten jokaisessa Iholla-jakossa on se loppubiisi.
Bat For Lashes - Laura
Tää on vaan niin kaunis ja surullinen ja kaikkee. Kerran istuin autossa kastekodin pihalla tämän biisin loppuun - vangitsi.
