sinä lähdit pois
minä katselin parvekkeelta
loittonevaa selkääsi
kiersit vesilammikot
ja arvaan ettet murehdi
tätä eroa
Kerran joskus kauan sitten yhdet jatkojen jatkot kaukaisessa Kanervalassa päättyivät (minun ja neiti P:n osalta) siihen, että pojat lauloivat snapsilasit kädessä tätä biisiä joskus aamuseiskan jälkeen ulko-ovella. Tai sitä alkua, jossa yön viimeinen drinkki aamiaiseksi vaihtuu.
Kalamies lähti tänään kotikonnuilleen. Kahden kuukauden määräaikainen yhteiselomme on päättynyt. Eikä se päättynyt vesilammikoiden kiertämiseen tai parvekkeelta katselemiseen (parvekkeeltani ei edes näe etupihalle, joten en voi katsella loittonevaa mersua). Hän lähti pois armottoman kamojen roudaamisen, kiireessä haetun kukkalaitteen ja lapaluiden välissä valuvan hikivanan saattelemana. Ja pusujen.
Kalamiehen elämä on Joensuussa. Siellä on mieluinen koulu, kaverit ja perhe. Minun elämäni on juurineen täällä. On ihana elää yhdessä, vasten toisen lämmintä ihoa. Mutta se on aina vierailua sen toisen mailla. Ehkä meillä joskus on kolmas maa, joka ei ole kummankaan oma mutta molempien yhteinen.
En ole asunut tässä kodissa vielä yksin. Vähän hassua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti