31.12.2011

 

Tuli vakava syksy ja toinenkin, minä väsyin hieman ja paljon unohdin. Sen muistin mä kuitenkin, miten sä hengähdit hiljaa.

Mut mä en lupaa mitään, mä en lupaa mitään muuta. Oon vielä samanlainen, sama mieli, sama sydän, sama nainen.

I remember all the things we once shared, watching tv-movies on a living room armchair. And they say it'll work out fine. Was it all a waste of time? 'Cos I knew, I knew I'd lose you.You'll always be special to me

Kipeimmät, riemukkaimmat, rakkaimmat, haikeimmat tarinat.

Yhdelle sanoin minärakastansinua, toisellekin olisin voinut. Yhtä en koskaan oppinut, vaikka niin kauan etsittiin. Olen kai perusolemukseltani ihminen, joka raahaa mukanaan vähän kaikkea, erityisesti menneisyyden ihmisiä. Rakennan siltaa, vaikka vastarantaa ei enää ole. Siellä on vain huonoihin tekosyihin ja velovollisuuksiin verhottua välinpitämättömyyttä, joka lopulta sanoo emmietiiä. Ehkä nyt, jälleen vuoden vaihtuessa, olisi aika jättää kivireeksi muodostuneet haamunsa tähän. En jaksa enää kantaa mukanani niitä kaikkia. Haluaisin kyllä - kaikkien hyvien muistojen tähden.

Tämä ei vain ole meidän tarinamme enää. (Oliko se sitä koskaan?) Tämä on minun tarinani, minun matkapäiväkirjani.
Minun lauluni, vain minun.

Kun kantaa riittävän kauan mukanaan hylkäämisen ja yksinäisyyden kipua, siihenkin rakastuu. Ehkä minä voisin jättää senkin tähän. Että sekään ei olisi minun tarinani enää. Tai ainakin siihen löytyisi taas se terve mustan huumorin sävyttämä kierre. ;)

Kuten tässä - ja niissä muissa tarinoissa:

Jos et lähde, soitan poliisille. Kohta löytyy käyttöä tainnuttimelle.

Tämän uuden vuoden aaton olin töissä. Tykkäsin. Hartauksissa kohtasi mukavia seurakuntalaisia, matkalla paikasta toiseen näki yötaivaan värikkäänä raketeista. Toisessa hartaudessa oli mainio puolikas blues-bändi ja jotenkin sellainen hyvä fiilis. Että ehkä tosiaan, aloitetaan uudestaan.

Parempaa, lohdullisempaa ja värikylläisempää uutta vuotta!