Minulla oli tänään mahtava päivä!
Meillä on lukiotyttöjen kanssa ollut tapana kokoontua yhteen kesäisin ja joulun tienoilla - kun kaikki ovat kerrankin samalla paikkakunnalla. Nyt suuntasimme porukalla kaupunkiin alennusmyynteihin. Viimeistään Amarillossa ruokaillessa homma lähti taas lapasesta... ja muu asiakaskunta varmaan iloitsi, kun me lopulta poistuimme laadukkaiden juttujemme kanssa.
Teimme hyviä löytöjä, itselleni löysin kauan kaipaamani taskullisen värikkään neuletakin, "aikuinen nainen" -laukun ja mustat farkut vanhojen hyvin palvelleiden tilalle. (Ja kyllä, myös ne perhosmagneetit lasketaan, vaikkei muuta ostaisikaan.) Nautimme suuren määrän atsoväri-irtokarkkeja ja kahvia. Eniten taisimme kuitenkin nauttia toistemme seurasta. Hyvää leikkimielisyyttä ja elämäniloa. Saman keskustelun sykkeessä kävimme syvissä pohdinnoissa ja hetkessä repesimme remakkaan nauruun.
Meillä on erilaiset elämäntilanteet ja aivan omat polut. Jokaisella oma karhean kaunis elämänsä. Silti, tai ehkä juuri siksi, voimme olla toistemme voimavarana. Haluan uskoa siihen, että olemme toisiamme varten vielä vuosienkin päästä. Enää meitä ei yhdistä vain elämäntilanne vaan aika. Vuosien punoma side, josta olemme vielä halunneet pitää kiinni. Ei se ole mikään itsestäänselvyys. Yhteys vaatii puhelinsoittoja, aikatauluja ja pientä järjestelemistä. Silti luulen, että vaiva, jota näkee ystävyyden vaalimiseksi, muuttuu vielä moninkertaiseksi palkaksi.
Ihan jo siinä hetkessä, kun repeää nauruun toisen kanssa samasta syystä sanomatta sanaakaan. Tai siinä, kun tanssitaan keskellä olohuonetta Idän Ihmeiden tahdissa. Ja se oli tytöt sitten lupaus, että 11. helmikuuta jokainen on Monarilla Valo Paljastaa -tapahtumassa eturivissä, kun Ihmeet soittaa! Myös pantapaita on messissä. ;)
Ja tämä jää tunnelmoimaan vanhoja aikoja. :)
Ystävät on todella jotain niin mahtavaa! Omani asuvat 400km päässä mutta aina vaan, joka ikinen päivä sieltä tulee viesti joka jaksaa aina piristää:) Ne on jotain mahdottoman tärkeää ja korvaamatonta, jotain mistä todella kannattaa pitää kiinni!
VastaaPoistap.s. kiitos kommentista, se oli ihana!
:)
VastaaPoista