maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu joulun jälkeen.

Vihdoinkin tuli joulu.
Kaiken hössöttämisen ja lahjapanikoinnin (tykkääkö se siitä, kamala kuinka kalliin lahjan sain) ja perinnesyömisen jälkeen. Istuin keittiön pöydän ääressä, join tuoremehua. Spotifyssä soi Death Cab for Cutie ja ulkona satoi lunta. Olohuoneen nurkassa joulukuusen valot loistivat keltaista valoa. Ja siinä oli joulu. Rauha siitä, että enää ei tarvitse suorittaa mitään, saan vain istua tässä ja tunnustella. Iloa siitä, että vielä on varaa pitää pari päivää lomaa. Vielä ehtii lukea yhden romaanin.

Nyt katselen pihatietä ja odotan vanhoja ystäviä kylään. Niiden kanssa on tanssittu vanhat, painettu valkolakki päähän, istuttu iltaa, ajettu autolla kotikaupungin kahta katua...  ja joka kesä ja joka joulu pyrimme löytämään toisemme uudelleen välimatkojen ja vuodenkiertojen takaa.

Mutta kyllä minä jo vähän kaipaan kotiin. Sinne missä kaikki on minun. Missä tiedän paikkani, tapani ja tavarani. Minun kaupunkini.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Hirvittävän hyvää.

Tiedättekö sellaisen tunteen, kun on tosi iloinen jostakin, mutta ei sitten oikein kuitenkaan uskaltaisi olla onnellinen? Haluaa pidellä jotain todella kaunista esinettä, mutta samalla pelkää, että se menee rikki. Tai lapsena odotti joulupukkia tosi kovasti ja samalla pelkäsi, ettei se ehkä tulekaan...

Tämä viikko on ollut sellainen. On niin paljon ihanaa, että pelottaa. Ulkona on uskomattoman kaunista. Jos pakkasta ei olisi niin järkyttävän paljon, seisoa toljottaisin pihalla kaiken valoisan ajan - imisin itseeni kauneutta. Pääsin upeaan joulukonserttiin ilmaiseksi (oikeammin kysymyksessä oli yhteislaulutilaisuus, jossa kaupunginorkesteri huolehti soittimista ja mieskuoro esilaulusta). Olisin voinut itkeä ilosta. Vierailin kivoissa synttärijuhlissa ja söin "viimeisen ehtoollisen" Fideksen hallituksen kanssa. Ilmassa on lähtemisen tuntua.

Vaikka pakkaan gradukirjat mukaan joululomalle, ovat syksyn pakolliset suoritukset nyt takana. Edessä taas on monta sovittua kohtaamista hyvien ihmisten kanssa. Niin paljon hyvää, että hirvittää.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Murusia.

Siivoan raivona. Tamppaan matot, imuroin myös listojen päältä. Höystän kylpyhuoneen kloritilla. Vien roskat ja sulatan pakastimen.

Pyyhin muruset pöydältä.

Voisipa ihmiset pyyhkiä sielustaan, elämästään, yhtä helposti. Hipaisu, ja jää vain puhdas pöytä. Ei jälkiä eilisistä.

Mutta sielun kahvipöytä on täynnä kahvirantuja. Lakkauksen alle menneitä jälkiä. Punaviinitahroja. Naarmuja. Murusia. Painomustetta. Eilisiä.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Tiistai.

Nuku huonosti. Lähde aamulla yliopistolle tekemään gradua. Tajua kopionnin sijaan siirtäneesi kaikki G-tiedostot koneelta muistitikulle. Hae muistitikku kotoa. Tajua, että sinulla on täysin väärä kirja mukana. Selaa toista kirjaa. Yritä maksaa ruokalassa opiskelijakortilla. Pidä hartaus, kun ajatuksesi katoaa siinä samassa, kun suusi aukeaa. Syö liikaa juustokakkua. Pahoita mielesi siitä, että kaikki muut ovat pahoittaneet mielensä jostain muusta. Palaa kirjastoon turhan kirjan kanssa. Myöhästy luennolta, koska kahvilla oli kivempaa, ja luennoitsija onkin yhtäkkiä oppinut käyttämään kaikki AV-laitteita. Istu luennolla, jossa ei kuule mitään, koska luennoitsijan ääni käyttää samaa taajuutta ilmastoinnin kanssa. Kylmety. Unohda lähettää kesätyöhakemus ajoissa. Tule kotiin ja tajua, että posti on todellakin hukannut odotetun kirjeen. Avaa kone ja huomaa, että facebook on taas päivittymässä johonkin täysin miesinsinöörijenkkilogiikalla toimivaan muotoon.

Ja ei se Irja Askolan piispallinen iltapuku nyt niin hieno ollut. Vähän tuli Pahatar siitä kyllä mieleen. Minä lähden kylille riehumaan.

Joulun paras kalenteri on muuten Mielensäpahoittajan joulukalenteri.
Tiedetään. Aina on tiistai.

Vaikka kiero hymy se on tiistaissakin. Fideksen Apokryfi ilmestyi. Hyvät naurut sai kahvilla kavereiden kanssa, ja lupasivat uuden kirjeenkin lähettää. Jos sittenkin lähtis vaan hytkymään lattareiden tahtiin.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Tyttö ja tähti.

Eilen oli Fideksen joulujuhla. Sen vuoksi kanniskelin yllätyspaketteja, joulutähteä (jossa on tosi hieno mekanismi lampulle, rakennettu joskus vuonna 2004) ja pahvimiekkaa ympäri kampusta. Pieni tyttö ja itsensä kokoinen pahvitähti saattoivat olla hivenen huvittava näky. Ainakin toimistohenkilökunta innostui muistelemaan omia tiernapoikavuosiaan - toivottavasti muutkin kummastelijat saivat ilmestyksestä joulumielen (tai hetken huvituksen).

Joulumieltä löytyi itselle ainakin joulujuhlasta. Traditioista poiketen juhlassa ei syöty sitä ikuista riisipuuroa, vaan omenahillomuffinsseja, jouluhalkoa ja maustekakkuja. Ihanaa! Takahuoneessahan taas tapahtui se paras komiikka, mutta naurua tuntui riittävän ihan salin puolellekin.

Illassa oli myös oma haikeutensa. Tämä oli (hyvin todennäköisesti) viimeinen Fideksen joulujuhla, johon osallistun. Ainakin se oli viimeinen, johon osallistun hallituksen jäsenenä. Minut valittiin Fideksen hallitukseen syksyllä 2007. Sen jälkeen olen joka vuosi seisonut rivissä, jossa uusi hallitus esittäytyy jäsenistölle. Eilen minä katsoin ensimmäistä kertaa fuksivuoteni jälkeen Fideksen hallitusta ulkopuolelta. Istuin yhden kaverini kanssa salin takaosassa ja katsoin sitä valtavaa 14 hengen joukkoa. Onpa niitä paljon! Olo oli ehkä hieman haikea, mutta samalla todella helpottunut. Minä olen osani tehnyt. Minun aikani on lopuillaan, uusi sukupolvi tulee ja tekee hommasta taas itsensä näköistä.

Ihana, rakas ja raastava Fides palkitsi minut pitkällisestä työstä toimintasaralla lahjakortilla. Se jos mikä lämmitti mieltä. Ehkä kuitenkin sillä toisinaan niin turhauttavalla työllä on ollut oma arvonsa. Jos minä astuin suuriin saappaisiin, niin taitaa niin tehdä myös minun uusi seuraajani.
Mutta ei ihan vielä. Ensi viikolla vietetään vielä pikkujouluja 50-luku teemalla. :)