Sekametelisoppaa ja muutama hyvä juttu.

 Päässä on mylläkkä. Olen aloittanut varmaan kymmenen kertaa blogitekstin ja sitten se on jäänyt kesken. Tämä viikko on minulla "asioiden valmistamisen viikko", joten tungen nyt yhteen kirjoitukseen koko ajatusteni sekametelisopan. Lapsena riisipuuron kanssa syötiin jouluna "sekametelisoppaa" eli sitä sekalaisista ruskeahkoista hedelmistä duunattua kiisseliä.

Viime viikko oli kökkö. Ei tule ikävä. Pahoitin mieleni oikein urakalla kaikesta.

Yritin olla mieltä facebookissa levinneestä kuvasta (eroakirkosta.fi on vienyt lapsilta, nuorilta ja vanhuksilta puoli miljardia - pysy sinä jäsenenä!), joka sai kirkon työntekijät ja alan opiskelijat pääosin raivoihinsa. Minusta kuva ja teksti käyttivät ihan samaa tehokeinoa kuin Vapaa-ajattelijat, joiden aiheuttaman kiehumisen tuotokseksi koko hässäkän alunperin ajattelin.

Tietysti kirkosta saa erota, jos sen oppia ja arvoja ei voi allekirjoittaa - enhän minäkään kuulu vasemmistonuoriin. Mutta. Toisen uskoa ja vakaumusta voi silti kunnioittaa eikä tarvitse olla koko ajan ampumassa sitä alas, pilkkaamassa ja levittelemässä negatiivisia mielikuvia. Uskonnonvapaus on kuitenkin vapautta uskoa/olla uskomatta, ei vapautta uskonnosta.

Kirkkoon kuulumisen, samoin kuin kuulumattomuuden, pitäisi mielestäni olla jonkinlainen harkittu ilmaus. Toivoisin, että tuollaiset tai toisenlaiset kuvat herättäisivät ihmisiä ajattelemaan, mihin he kuuluvat ja mitä he haluavat kannattaa. Minä kuulun kirkkoon, koska saan siltä rakennusaineita omalle uskolleni ja hengellisyydelleni. Haluan, että kirkko on mukana elämäni käännekohdissa. Toisaalta tuen mielelläni omalla kirkollisvero-osuudellani myös niitä työaloja, joiden asiakas itse en ole (perhetyö, diakonia).

Aiemmin olen kirjoittanut siitä, että (ev.lut.) kirkon vahvuus on siinä, että siitä voi erota ja sen luokse voi palata. Olen toki iloinen siitä, että meillä on aidosti avoimet ovet, eikä kenenkään jäsenyyttä suuremmin kysellä (paitsi toimitusten kohdalla). Harmittaa vain se riistomentaliteetti, joka nykyisin vallitsee: kaikki minulle nyt ilmaiseksi! Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eroavat kirkosta tavan vuoksi tai "säästääkseen rahaa", mutta haluavat silti lokkeilla seurakunnan tilaisuuksissa. "Seurakunnan perhekerho on tosi kiva, siellä on aina ilmaiset kahvit. Ja jeesustelua voi välttää, jos menee myöhässä!" Kirkon jäsenet maksavat näidenkin lauseiden taakse kätkeytyvien ihmisten huvit.

Jos kiinnostaa, mihin ne kirkon rahat menee, tsekkaa tää: Mihin rahat menee?

UGH.

Lisäksi olen halunnut kertoa, että Gravity oli yllättävän hyvä elokuva! George Clooney on AINA vain sympaattinen ja ihana. Sandra Bullock ei ole minua miss koviksena juuri vakuuttanut, mutta tässä elokuvassa ei edes ärsyttänyt. Puolitoista tuntia avaruudessa lillumista on yllättävän jännittävää seurattavaa!

Luin loppuun kirjan Armon yö enkä pääse siitä irti. Haluan kertoa siitä enemmän, kun pääse irtautumaan sen maailmasta.

Olen laittanut vähän joulua. Äiti kävi pesemässä höyrypesurilla mattoni ja minä olen viritellyt joulukukkia ja -valoja ympäri kämppää. Lahjat on paketoitu ja joulunajan messuista kun vielä saan järkevän otteen, niin joulu saa tulla! Tänään söin ensimmäisen jouluruuan ja juttelin mukavien mummujen kanssa. Minä ihailen mummuja! (Paitsi niitä, jotka kiilaavat ehtoollisjonoissa ja kaupankassoilla.) Huomenna on työporukan joulujuhla ja -ruokailu. :)

Tein avokadopastaa ja nyt ymmärrän, miksi siitä on niin valtavasti kohkattu. Onhan se hyvää! Ja yksinkertaista! Kyllä se vain niin on, että hyvä ruoka - parempi mieli. Ja uni on ystävä.

Joulu on taas...

Joulukortit pitäisi kirjoittaa, kohta on joulu. En ole muistanut ostaa kirjekuoria. Enkä merkkejä. Joululahjat olen kyllä yhtä vaille ostanut tai tehnyt ja laittanut pakettiin.

Kalamies oli täällä viettämässä itsenäisyyspäivää. Laitoin sen mukana paketteja sen väelle - viimeisiä paketoin tänään ennen lähtöä keittiön lattialla. Jotenkin alkoi kiukuttaa koko joulu. Tänään on kyllä kiukuttanut vähän kaikki. Jotenkin omissa nahoissakin on inhottavaa olla.

Minä odotan Kalamiestä luokseni aina kovasti. Huomaan myös asettavani ajatuksissani yhteiselle ajalle jonkinlaisia tavoitteita. Ajatuksia siitä, mitä tehdään, miten ollaan ja mistä jutellaan. Ikään kuin yrittäisimme elää normaalia parisuhdearkea kolmessa päivässä. Yleensä homma menee paikkojen välillä suhaamiseksi ja jonkinlaiseksi möllöttämiseksi. Sitten onkin jo toisen aika lähteä ja jääkaapissa on liikaa ruokaa ja mieleen hiipii pettymys siitä, kuinka vähän taas ehdittiin tai jaksettiin tehdä ja jutella ja olla jotakin. Yhteinen aika vain katoaa, vaikka kuinka yrittää aikatauluttaa. Koti tuntuu hetken taas vähän tyhjältä.

Minä en oikein ole jouluihminen. Jouluvalot ovat kivoja ja jotenkin se joulun odottaminen ja makusteleminen on mukavaa. Inhoan kaikkia rallattavia joululauluja ja täysiä kauppakatuja. Lahjat ovat kivoja, jos niitä saisi antaa vain niille, joille keksii jotain kivaa. Kuitenkin lienee kohteliasta, että muistaa myös niitä, joille lahjan keksiminen on täyttä tuskaa. Lisää ahdistusta tuovat ne, joilta saa itse aina todella hienoja ja kivoja lahjoja - ja itse tuntee joka vuosi jotenkin alittaneensa riman. Vaikka olen yrittänyt paneutua ajatuksella jouluvalmisteluihin, ahdistaa.

Minua ei ahdista olla jouluna töissä. Ainakin saan olla joulun ydinsanoman äärellä. Muillehan minun työni on enemmän ongelma. Suuret perhejoulut ovat aikalailla utopiaa kuten myös rauhalliset yhteiset hetket. Tietysti minun perheeni on lähellä yhteistä ruokailua ja lahjahetkeä ajatellen. Kalamies on täällä eristettynä omistaan - tai sitten joulun poissa minun luotani. Tänä vuonna päädyimme viettämään joulut erillään. Siksi minä panikoin lahjoja jo marraskuussa, Kalamies aloitti miettimisen paluumatkalla.

Mitä minä sitten toivon joululta?
Yhtenä iltana tosi hyvän jouluruuan. (Inhottaa lämmittää kolmatta päivää laatikoita ja paisteja ja rääppiä joulua - vaikka on kai pyhäinhäväistys tehdä kanakeittoa joulupäivänä.) Pieni kierros hautausmaalla. Muutaman kivan paketin antaminen ja saaminen. Hämärä valaistus ja läheisiä ihmisiä. Hyvä elokuva (porukalla) tai kirja (yksin). Jouluna ei pitäisi olla kelloja ollenkaan.

Niin, minullahan ei ole työhuoneessani kelloa ollenkaan. Pidän sen ajattomana vyöhykkeenä. Myös vapaapäivät ja joulu pitäisi saada kellottomaksi vyöhykkeeksi, jossa tärkeintä on ihminen tässä ja nyt, eikä se mikä odottaa ulkopuolella.