Hiljainen viikko kuvina.

Papille hiljainen viikko on harvoin hiljainen. Minulla oli hiljaisen viikon alkaessa maanantaina takana jo viikon työt ja ISKO-leiri. Pääsiäisaika on silti todella kivaa aikaa tehdä juuri tätä työtä. 

Olen luvannut itselleni ottaa enemmän kuvia, joten tässä edes yritystä! 

Tällä kertaa hiljainen viikko näytti tältä: 

Malkamaanantai: 

Evankeliumit kertovat kuinka Juudas kavalsi Jeesuksen suudelmalla. Juudas Iskariot on minusta yksi kiehtovimmista Raamatun hahmoista - ja samalla surullisin. 

Kiinnitin työpäytäni kulmalle viime kesän leiriavustajalta saamani mannalapun. Saan siitä iloa ja voimaa valmistelutöihin, joita näpersin maanantaina toimistolla. 

Tikkutiistai: 

Jeesus on tuomareiden edessä. 

Tiistai-iltana meidän kirkossamme oli Markuksen evankeliumi -monologi. Olin myymässä käsiohjelmia. Nautin esityksestä todella paljon. Ihailin esiintyjän äänenkäyttöä ja pienieleisyyttä. Evankeliumin kertomus vangitsi minut - vaikka tiesinkin miten se loppuu (tai ehkä juuri siksi). 

Kellokeskiviikko: 

Jeesus tuomitaan. 

Minulla oli valmisteluvaiheessa vielä kolme messua. Kaksi niistä pääsiäisen aikaan liittyviä. Työpöydällä velloo taas listalappuja, että muistaisi edes osan. 

Kiirastorstai: 

Jeesus asettaa ehtoollisen. 

Tässä on kuva lasten pääsiäishartauskiertueelta. Oikeasti kuva on tiistailta, mutta samaa settiä kierrätimme maanantaista torstaihin koko seurakuntamme alueella. Kiirastorstainmessussa sain olla liturgina juuri tässä kuvan kirkossa. Tämä on minun kotikirkkoni. 

Pitkäperjantai: 

Jeesus kuolee ja hänet haudataan. 

Tässä kuva pitkäperjantai-illan rukoushetkestä. Siinä on mun kengät - tärkeänä osana illan puhetta. Pitkäperjantai oli tällä viikolla rauhallisin päivä ja ehdin hieman hengähtääkin Kalamiehen kanssa. 

Lankalauantai eli hiljainen lauantai: 

Jeesus on haudassa, tuonelassa. 

Pappi sen sijaan oli siunaamassa hautaan, kastamassa ja illalla vielä viettämässä pääsiäisyön messua. Kalamies oli karvalasten kanssa kotona ja Ylermillä oli selkeästi jotain asiaa (esimerkiksi: pissittyäsi, ole hyvä ja laske kansi). 

Pääsiäispäivä: 

Kristus nousi kuolleista! 

Sunnuntaina tämä nainen oli jo aika uupunut. Aamulla avustin messussa ja lähdin vielä siunaamaan. Iltapäivällä käytiin Kalamiehen kanssa porukoilla vaihtamassa autooni kesärenkaat. Illalla laitoimme herkkumättöä: nachoja ja härpäkkeitä uunissa. 

2. pääsiäispäivä: 

Jeesus ilmestyy opetuslapsille. 

Ystävä tuli brunssille. Kerrankin katoin oikein kauniisti servettien kanssa. Tarjottavana oli salaattia, hedelmiä, patonkia, suolakeksejä ja juustoja sekä tietysti kahvia. Kuvan otin luonnollisesti vasta jälkeenpäin... :D 

Siunattua ja riemullista pääsiäisaikaa! 

Neiti.

Tämä neiti tuhoaa makuuhuoneeni tapetteja. Siellä on kohta yksi seinä riisuttu kääreestä.
Tämä neiti ei kumartele ketään, tulee syliin tasan silloin kun itseä kiinnostaa. Syvällä sisimmässään se rakastaa paljon, mutta tämän heikkouden se paljastaa vain yön pimeinä tunteina. Kiintymystä voi nähdä niissä pienissä hetkissä, kun neiti nousee ruokapöydän vieressä seisomaan reittä vasten ja ojentaa toisen tassunsa: "high five". Sitten se saattaa hetken purruttaa sylissä, niin että naaman ja vaatteisiin liimautuu puolikkaan kissan verran karvaa. Neiti osaa makoilla kukkalaudalla kuin balleriina ja katsoa viattomasti silmiin myllättyään mullat kukkaruukusta. Sillä on oma "metsä-ääni", joka on varattu yksinoikeudella mummulle, yksinomaan maalla. Tämä neiti ymmärtää, että kaikki ihmisen lautasella on herkkua. Neidin pahin vihollinen on koppa, vaikka se kuljettaa maanpäälliseen paratiisiin (ja takaisin kotiin, mikä sekin on ihan jees). Jännittävä yhdistelmä uteliaisuutta, epäileväisyyttä ja silkkaa ämmää.

Sellainen on meidän Ylermi.

Sellainen kissa kuin emäntä, sanotaan.

Myrskyluodon kissa.

 Sadepäivän varalle pari kissakuvaa kesältä. Urho ja Nestori olivat meidän kanssa mato-ongella. Ylermi oli omilla seikkailuillaan. Purrutti jossain mummolle tarkoitettua metsä-ääntään.

Guitar Hero.

Meille muutti myös kitara. Ylermi vähän pelkää sitä kotelon ulkopuolella.

On tärkeää kohdata demoninsa.

Urho ja Ylermi.

Sisko ja veli.

Ylermi kuvassa etualalla. 

Nämä pojat lähtivät muuttoa pakoon mummolaan.

Vuosi yhdessä!

Suhteeni Urhoon ja Ylermiin on pian kestänyt vuoden! Juhannuksen alla nuo monivarpaiset hieman ujot kissanpojat meille haettiin. Ja niille piti antaa urhoolliset nimet, voimakkaat. Noh, Ylermi näytti niin tossukalta, että sai pappanimen - ja Kekkosesta tuli Urho, koska se rimmaa paremmin Ylermiin. Toinen näyttää mangustilta ja toinen leijonanpennulta - edelleen.

Molemmista on tullut ihmisrakkaita purruttajia. Urho on edelleen mammanpoika, Ylermi itsenäisempi, mutta kyllä sekin sylin ymmärtää. Oi sitä onnea ja autuutta, kun pääsevät juhannuksesi mummolaan maalle ulkoilemaan. Niin kaupunkilaisia ne tosin ovat, että hiekkalaatikolle pitää päästä!

ensimmäisiä iltoja yhdessä

 

joulun aikaan

 meidän arkea

 

Ylermi on pyykkäri

 

ja linssilude

 <3:llä Ylermi-Kyllikki & Urho-Kaleva!

Hyvä me!

Ja hyvää ja turvallista juhannusta kaikille! :)

Koti kuvina.

Koti alkaa tuntua kodilta. Melkein valmis.

 

Kukkia on tullut vielä lisää kukkalaudalle tämän kuvan ottamisen jälkeen. Klovni hymyilee ikuista hymyään. Mielestäni kodissani on mummolatunnelma, vaikka se ei tulekaan niin hyvin esiin näin kirkkaassa valossa. En tiedä, johtuuko se kellertävistä seinistä, muovimattolattiasta vai siitä, että huonekalut ovat pieniä ja matalia, enemmän pyöreitä kuin kulmikkaita, mutta kotini on outo sekoitus nuorta naista ja mummoa. Verhot on haalittu kirpparilta ja 50-luvun nojatuolit Pappilan "poistomyynnistä". Samaan sarjaan sointuvaa keinutuolia vielä odottelen.

 

Kotini tärkein sisustuselementti on kissa. Kissat myös määrittävät useimpien esineiden paikan. Särkyvä on kaapin päällä tai lasiovien takana. Pöydällä on muuten kortti Torontosta, missä ystäväni on vielä kuukauden harjoittelussa.  Ylin kuva on otettu aiemmin, sillä samat pehmohanhet ja pupu näkyvät myös tässä kuvassa. Seinällä oleva ryijy on valmistujaislahja perhetutulta. Mustan osion keskelle muodostuu risti.

 

Henkilökohtainen tietotekninen tukieläin. Nyt ymmärrätte, jos lähettelen pikaviestejä muodossa åååååååååååååååååää䨨  Urhon kymmensormijärjestelmän opettelu on vielä vähän vaiheessa.

 

Asunnossa on näppärä pohjaratkaisu. Parveke on iso ja lasitettu. Tämäkin kuva on ajalta, kun aurinko vielä paistoi kolmen jälkeen. Olen myös piilottanut kuvasuhetkellä kissojen raapimispuun ja pikkusälään peittyneen rahin.

Hyvä piilo! Ylermi on meidän mestaripiiloutuja. Muovimatto on muuten kissaystävällinen valinta. Tassu pitää paremmin eikä rivakammistakaan syöksylähdöistä jää niin helposti jälkiä lattiaan.

Keittiö oli ensinäkemältä kamala. Eihän kukaan kiinnitä avohyllyjä varaston tyhjennyksestä ostetuilla metallikulmilla? Ja kuka on vastuussa tästä beigen ja männyn eri sävyjen ilotulituksesta? Mutta kaikkeen tottuu. Ja aika paljon hämää nostamalla esiin kaiken Iittalan, minkä omistaa. Lopulta kai kaikesta, mikä on jotenkin omaa, tulee rakasta ja kaunista.

Tää on ihan kiva, kun on valikoiva katse.

 

Makuuhuoneesta tykkään. Valitsin vaaleita sävyjä, joita sitten piristän pinkeillä matoilla ja oransseilla tyynyillä. Ikkunaratkaisu on ihan uskomattoman typerä, mutta se oikeutti minut ostamaan itselleni uutta Marimekkoa (Lumimarja), jotta sain riittävän pitkän kapan ikkunan peittämään. Ikkunathan ovat näppärästi sisäpihan puolella, joten aamulla voi herätä ennen kahdeksaa mattojen tamppaamiseen tai naapurien keskusteluun oman ikkunan takana (kuumin aihe tällä hetkellä on naapuritalon piharemontti).

Ja tulihan ne pingviinit sieltä! Suihkuverho on muuten sirkusmaisen kylppärini suola. Laatoitus on hennosti vaaleanpunaista, valo sinertävää ja muu kalustus jotain mintunvihreään ja turkoosiin vivahtavaa. Pikanttina yksityiskohtana Paavo Pesusieni -tarra, joka tuijottaa suihkussa juuri katsekorkeudella.

But frankly, my dear, I don't give a damn.

Olen ihan rakastunut mun kissoihin. Niiden pieniin eroihin. Urhosta on tullut todellinen mammari. Heti, kun tulen kotiin, pitää päästä syliin. Kun olen koneella, pitää kiivetä koneen viereen nukkumaan. Ylermi "metsästää" parvekkeella lasin takana näkyviä lintuja. Se on paljon itsellisempi ja ujompi. Mutta iltaisin se katselee yöpöydältä, jokomentäisnukkumaan-katsellaan minua. 

Ihminenkin on paljon onnellisempi, kun käyttää paljon sanoja kulta ja äidin rakas pikku läski. Meillä myös kehotetaan Urhoa tulemaan ulos kaapista. Ja Ylermi, se on peitetty ihan riittävän hyvin.

All the small things.

On kuulemma todella epäreilua ja väärin otsikoida suomenkielisiä lauluja ja tekstejä englanniksi. Minä kuitenkin teen niin. Joskus vieras kieli vain on osuvampaa kuin tämä tuttu ja oma. Esimerkiksi kerran minulla oli ystävä, jota kuvasi parhaiten englanninkielinen sana innocence. Viattomuus ei aivan tavoittanut samaa tai ainakaan se ei riittänyt kuvaamaan koko tuota ulottuvuutta. Niin, joskus vaan pitää saada sanoittaa asioita väärin ja vierailla sanoilla. Minähän olen kaikkien lirpakkeiden, kontemplaatioiden, kötinöiden ja möksötysten ystävä.

Ja nyt minulla olisi vain kaikkia pieniä juttuja. Hyviä juttuja. Koska all the small things ovat aina jotenkin hyviä juttuja, elämän bonuksia, viides kalapuikko.

Meillä oli tosi kiva tyttöjen ilta viime viikolla. Hyvää salaattia, suklaata ja vaahtokarkkeja, hieman punaviiniä (läksiäislahjaksi saatua). Oli hyvää vaikka kuulemma vain pullon vuoksi ostettua - ja se näytti tyttöjen mielestä vähän shampoopullolta, että... Eihän tosin naispapin juhlapukukaan herättänyt heissä kunnioitusta vaan hervottoman naurunremakan. Aikamatka 80-luvulle viidessä minuutissa!

Esittelin tytöille graduani (vaikka tiedän, että akateeminen tutkielma ei oikeasti kiinnosta ketään) ja löysin sen välistä lehdestä leikatun otsikon: Älä aliarvioi punatukkaisen naisen vihaa. Teologien kyky järjestää arkeen pientä huvitusta aina yllättää.

Ordinaatiokoulutuksessa etsin Raamattuni välistä yhtä tiettyä rukousta, mutta löysinkin valokuvan, jonka en muistanut olevan siellä. Siinä on viisi varjoa suon laidalla auringon laskiessa selän takana. Jälleen yksi elämän maamerkki. Those were the days my friend...

Kotiin tullessani postin seasta löytyi ihana onnittelukortti valmistuneelle. Parhaita ovat aina ne pienet asiat, joita ei yhtään osaa odottaa.

Kävin kuuntelemassa entisen proffani yleisöluentoa ja sain hänen uusimpaan teokseensa hienon omistuskirjoituksen. Ehkä jännempää oli kuitenkin löytää yleisön joukosta oma rippipappini, joka innostui ammatinvalinnastani niin paljon, että aloimme jo sopia kollegiaalisia kahvitreffejä.

Urho herätti minut tänä aamuna tuomalla lelupallonsa sänkyyni. Molemmat odottivat minua kotiin makaamalla eteisen lattialla ja Ylermi ei meinannut lopettaa kiehnäämistään ollenkaan. Ehkä me kaikki sopeudumme tähän. Vaikka oli sydäntäraastavaa kuunneltavaa, kun kissat maukuivat kopassaan alkumatkan äidin luota uuteen kotiin. Kuinka itsekästä on omistaa lemmikki, jolla ei ole mitään käsitystä omistussuhteista? Urho ja Ylermi olivat niin pitkään äidin hoivissa, että nyt olen tavallaan riistänyt ne kotoaan. Vain siksi, että ne ovat enemmän minun. 

Kissojen uudesta kodista on kuitenkin löytynyt miellyttävyyksien top 5 -lista:
1. kylpyhuone, etenkin pyykkikoneen päällinen
2. suihkuverho, johon voi syöksyä
3. päiväpeiton alla seikkailu
4. lasitettu parveke (niitä ei saa sieltä sisälle kuin huijaamalla)
5. mikä tahansa kielletty paikka, kuten kaappi, ruokapöytä ja tiskiallas.

Aamulla hetken odotin, että kissat alkaisivat puhua minulle. Hullu kissanainen on siis kehittymässä jossain tuolla syvällä. Siltikin olen iloinen siitä, että kotona on minun lisäkseni jotakin elävää, liikkuvaa ja sosiaalista (vaikkei vielä puhuvaa).

Kaikista pienistä asioista on tänään vähän parempi mieli. 
Ei tartte jantuksessa lähteä kylille riehumaan.

Lämpöisiä juttuja.

Syksy on täällä. Outo ja väritön syksy. On syyskuun 21. päivä ja puut ovat enemmän vihreitä kuin keltaisia tai punaisia. Sade vetää jopa vannoutuneen syysihmisen mieltä vähän matalaksi. Onneksi on punaiset Hai-saappaat ja keltainen sadetakki. Sellainen, jonka nähdessään alkaa hyräillä "sinä lähdit pois, minä katselin parvekkeelta..." Ja onneksi nyt on aikaa vetuloidan Humpan kahvilassa, lukea kirjaa ja neuloa!

Pälli ilme (tervetuloa nunnaluostariin!), mutta tarkoitus oli havainnollistaa tämän reuhkanan käyttötarkoitusta. Eikä minulla ole kanssa-asukkaita ottamaan ihania taidekuvia (eikä tämä ole sellainen blogi) ja itselaukaisusta en edes sano mitään. :)

Tässä yritin havainnollistaa huivin kokoa ja väriä. Lanka on siis Novitan Polku, väri Porkkana. Tykkään väristä tosi paljon, vaikka se alkuun vaikutti melko tummalta. Ohje löytyy Novitan lehdestä Syksy 2011. Itse en yrittänytkään tasata kahden langan raidoitusta ja käytin täydet kerät, jolloin huivista tuli hieman isompi ja "sekavärisempi" kuin ohjeen mukaan olisi tullut. Tämä oli nopea tehdä luennolla istuessa.

Tässä yksi ikuisuusprojektini. Mallin löysin vuosia sitten Hehkuvaisen (vanhasta?) blogista. Ohje oli englanniksi, enkä tiennyt, minkä vahvuista lankaa työhön tulisi käyttää. Käytin Isoveljeä, mikä on aivan liian vahvaa tähän pitsineuleeseen. Paremmin sopisi jokin Polku-langan paksuinen puuvillalanka. Pitsikuvio on kuitenkin ihana ja melko helppo. Neuloin tätä takkia kesinäni Ähtärissä ja viimeistelin sen viime syksynä. Opin todella paljon tätä väkertäessäni. Raglan-hiha ja pitsikuviot eivät enää kauhistuta minua.

Tässä kuvio näkyy hieman paremmin, vaikkei pääsekään oikeuksiinsa kuvassa. Napit näyttävät mustaa vasten ihan kissan silmiltä.

Ja kissan silmistä kissoihin.
Minulla on ollut ikävä mun poikia. Eli pikkuisia kissojani, jotka asuvat evakossa äitini luona, koska omassa asunnossani ei saa pitää eläimiä. Enää ne eivät ole kovin pieniä, mutta pörröisiä ja mutanttivarpaisia ja -silmäisiä edelleen.

Tässä on mun neiti. Ylermi-Kyllikki, sukupuolineutraalisti kasvatettu kissa (Ylermi yllätti parin viikon oleskelunsa jälkeen olemalla tyttö, mutta puhun edelleen mun pojista). Tämä on varsinainen rimpula, joka nukkuu paljon ja mitä venyttyneimmissä asennoissa. Herätessään se pitää konserton: olen herännyt, huomatkaa minut. Vapaa-ajallaan Ylermi tekee lähes maanisella innolla kaivauksia kukkaruukkuihin ja myllättyään multaa koko asuntoon lekottelee itseensä tyytyväisen näköisenä seinänvierustalla.

Urho on kunnon kolli, vaikkakin jo munaton. Laiska läski, joka on jo kasvanut yli raapimispuustaan, ja jonka lempimakuupaikka on lavuaari. Siskoaan rauhallisempi, mutta kehrätessään kovaäänisempi. Kissa, jolla on todella suuret luulot itsestään ja omasta herruudestaan. Urho on selkeästi myös evoluution seuraava askel kohti kissojen maailmanherruutta, sillä sillä on peukalo.

Kun maailma on kylmä ja kova, pitää etsiä jotain pehmeää ja lämmintä. Keitetään vaikka teetä.