ajatukset pitävät elämää öisin ja matkaavat maailman ääriin

Tuntuu, että aina kun aloitan työni tässä seurakunnassa, olen vähän rikki. Ja juuri silloin, kun pitäisi aamulla tojoontua ajoissa jonnekin, ajatukset alkavat pitää omaa elämäänsä.

Laura kirjoitti blogissaan maailman ihanimmasta kaupungista, Roomasta. Inspiroiduin. Kaikkien yöllisten ajatusteni keskellä päädyin matkailemaan muistoihin. Takaisin siihen ihan parhaaseen lomaan. Jos minun pitäisi Harry Potterin tavoin torjua ankeuttaja elämäni onnellisimmalla muistolla, tiivistäisin sen yhden viikon vahvaksi mielikuvaksi.

Meitä piti lähteä matkaan viisi. Meitä lähti kaksi. Aluksi jännitin riittääkö kahdella puhumista koko viikoksi. Ihan turhaan, avasimme kokonaisen maailman. Sama hotellihuone, kaksi sänkyä. Veimme mukanamme omat kahvit ja aamuisin (tai "aamuisin") toinen lähti ostamaan leipää, toinen keitti suomalaiset kahvit. Lojuttiin rannalla tai uitiin altaassa tai luettiin vähän kirjoja. Illan hämärässä lähdettiin syömään. Myöhemmin parveke ja ehkä vähän punaviiniä. Alhaalla kadulla kulkukissoja. (Jaksoin joka kerta sanoa: kato! kissa!) En voi sanoa kokeneeni Kreetaa, sen verran laiskasti saimme itsemme liikkeelle. Silti. Sinne haluaisin uudelleen - tai ehkä en koskaan enää. Ei se olisi sama. Siihen aikaan haluaisin palata näinä pimeinä iltoina, kun lumi muuttuu vedeksi ennen kuin osuu maahan.

 Värikkäät talot ovat hauskoja. Ne vähät kuvat, jotka jollain kaupunkikierroksella otin, ovat taloista. Muistaakseni myös Rooman matkalta on paljon kuvia taloista, seinistä ja katoista... Ja tunnustan, Kreeta oli ensimmäinen ulkomaanmatkani ikinä. Siksi myös talot ovat jänniä ;)

 Satama. Se oli ehkä täällä tai jossain toisaalla, jossa lasista sangriaa sai pulittaa naurettavan summan. Tärkeä läksy: tilaa aina sisältä, mistä näet hinnaston!

 Hyvin kriittisesti katselen laskevaa aurinkoa. Mutta olin todella onnellinen. Vaikka minut raahattiin sunnuntaina suomi-baariin katsomaan formuloita. Hyvää aikaa kirjoittaa postikortteja (joiden tärkeydestä Toinen ymmärsi yhtä vähän kuin minä formuloista - tasan menee onnen lahjat).

Kirkkohan se siinä. Minne muuallekaan teologit menisivät? Koskaan emme kylläkään heränneet sunnuntain messuun... mutta ei sekään haittaa. Nautin kuvan valosta. Ilta-aurinko on yksi maailman kauneimmista asioista.

Jos sama matkakumppani kysyisi mukaansa, lähtisin vieläkin. Ihan minne vain.

Tämä biisi ei suoranaisesti liity mitenkään tuohon matkaan (ja tässä on kumma video, laittakaa silmät kiinni). Mutta aina sen kuullessani palaan kaukaisen maan parvekkeelle, venyneisiin iltoihin. Ja valtaisan onnelliseksi voi ihminen tulla kaiken rikkinäisyytensä keskellä keskiyönkupillisesta teetä, vanhoista valokuvista ja yhdestä laulusta.

Oli kaksi sänkyä, irti toisistaan

se oli enne

tai sitten ei