Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sähköpostini avasin. Siis yliopiston sähköpostin. Kaverini vinkkasi, että nyt on tullut todella hämmentävä viesti teologian osaston johtajalta. Kotimaa24 sorvasi siitä heti myös uutisen, josta on tullut kaveripiirissäni illan jaetuin facebook-linkki.
Huvittavaa sinänsä, että juuri eilen ehdin tänne kötistä kirkon naisistumisesta ja naispappeudesta. Ja siinä se sitten taas komeilee: naisopiskelijoita painostetaan alan vaihtamiseen. Itse en tunnista moista kokeneeni, koska hengailin ihanien ihmisteni kanssa, joille ihminen ei ensisijaisesti ollut sukupuoli vaan persoona - teologisista korostuseroista ja erilaisista virkakäsityksistä huolimatta. En silti epäile, etteikö tällainen naisvastaisuus olisi nousussa. Etenkin nyt, kun naispappeja on yhä enemmän yhä useammissa seurakunnissa ja yhteistyöstä kieltäytyvien elinolot ovat kaventuneet olemattomiksi.
Miksi vain naispapin kutsumuksen saa kyseenalaistaa? Kuinka montaa miesopiskelijaa nuo samat ihmiset ovat kahden kesken jututtaneet ja alavalinnasta kyselleet? Miksi naisen pitää "tunnistaa", että sisäinen kutsumus papin virkaan onkin vain naamioutunut kutsu opettamiseen tai äitiyteen?
Erityisen tärkeää minulle tuossa osastonjohtajan postissa oli kuitenkin painotus, että nyt ei tehdä kirkkopolitiikkaa, vaan kyse on yliopistoa ja yliopistolaisia koskevasta tasa-arvolaista. Jokaisella on oikeus tulla yliopistoon opiskelemaan haluamaansa alaa haluamalleen linjalle. Oman työllistymisensä voi sitten harkita ja suunnata oman vakaumuksensa mukaisesti. Ihan oikeasti, yritetään olla ihmisiksi.
Tähän loppuun vapaasti lainaten jotain unohtamaani jamppaa, johon tutkimuskohteeni Ratzinger viittasi jossain teoksessaan (ne akateemisesti uskottavat lähteet!):
Jeesus saarnasi Jumalan valtakunnasta,
me saimme kirkon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti