tiistai 30. marraskuuta 2010

Havahtuminen.

Havahtuminen: Huomaan tilaisuuteni menneen jo kauan sitten. Enkä enää voi palata takaisin ja tarttua siihen yhteen ohikiitävään hetkeen, joka sekin on tässä havahtumisen hetkessä hyvin selkeä. Se yksi hetki, joka ehkä olisi muuttanut kaiken.

Hetki, johon en koskaan tarttunut. Nyt on liian myöhäistä. Tiedän, etten ole täysin mahdoton. Tiedän pystyväni. En vain usko mahdollisuuksiini. Ja vasta kauempaa katsoessani tajuan, että olin uskalluksen päässä voitosta. Nyt olen tässä. Enkä minä tätä tilannut. Enhän?

Ehkä kuitenkin olen se hölmö nainen Scandinavina Music Groupin biisistä Ylpeä sydän. Ikuinen jossittelija.

"kun herään, laivat on lähteneet
kortti kuivuu ja junia ei mee
Ja laiturilta tuuli vie
pois nekin, jotka ei kelvanneet"

Tämä on pitkän tyytyväisyydessä lilluttelun jälkeen koittava aamuajatus. Tunne, jota ei saa tavoitettua täysin sanoilla. Viimeiset sanat, joita ei koskaan huudeta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti