Hyvä minä!

Minä alan sopeutua tänne. Minulla on rutiineja. Minulla on koti. Ja kohta aika kiva työhuone - jossa on äänieristetty seinä. :D Minulla on myös paikkakunnalla ainakin kaksi kaveria, joiden kanssa suunnitella yhteistä ajanvietettä.

Minulla on uusi vanha ihana keinutuoli, jonka äiti kävi verhoiluttamassa uudelleen. Se on myös Ylermin suosikki. Sen kunniaksi aloin tyttöillä oikein kunnolla ja pukeuduin naisellisen epäkäytännöllisesti pakkasesta huolimatta. Saan liia harvoin ulkoiluttaa punaisia korkokenkiäni, joissa on karvavuori - ne vaativat seurakseen hameen. Piristää mieltä, pakkasauringon lisäksi, kun vähän laittautuu.

Olen alkanut ulkoilla ja liikkua taas. En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen ihminen. Koululiikunta traumatisoi vuosiksi. Minun pitää viehättyä jostain lajista pitääkseni siitä. Minut pitää huijata liikkumaan. Räkäposkella hiihto, jalkapallo räntäsateessa Fideksen porukassa ja Zumba pihalla pakkasessa saivat syttymään. Minusta ei tule joogia eikä pitkänmatkanjuoksijaa. Tarvitsen jotain jännempää, räjähtävää ja lyhytjännitteistä, kuten itse olen. (Vaikenen siitä, miten niinkin räjähtävä ja seksikäs laji kuin vesijuoksu sopii kaavaan...)

Alkuviikosta olin hyvä emäntä! Kokeilin uutta reseptiä ja muunnellusta jauheliha-perunasoselaatikosta tuli todella hyvää. Vähän pastakastiketta, sipulia, paprikaa ja papua sekaan ja nam. Toinen uusi suosikkini on iskeä pannulla sekaisin wok-vihanneksia ja kanaa ja lisätä lautasella sekaan vähän fetaa. Lisäksi leivoin pannaria JA tein mustikkasoppaa. Ihan vain itselleni.

Se on suuri saavutus, sillä minusta ruuan laittaminen (etenkin yksin ja vain itselle) on ikävää. Siksi minimioin ruuan valmistukseen käytetyn ajan - nuokin suosikkini on syöty tunnin sisällä kokkauksen aloittamisesta. Kokkailuintoni kertoo osaltaan kotoutumisesta ja itsen arvostamisesta. Silti salaa pienessä mielessäni minä haluaisin olla hyvä emäntä. Hyvä vaimo, joka osaa viipaloida kauniisti kasviksia salaattiin, kun mies kokkaa. (Voi kuinka kaipaankaan sitä ihanaa kokkaavaa miestä, joka aina minut niin hyvin ruokki. Ja hän teki lasagnen kastikkeenkin alusta asti itse - minä otan aina pussista eikä se ole niin hyvää.)

Minulla on kolme mielenkiintoista kirjaa kesken. Tänään posti toi kuitenkin kaksi kirjaa lisää. Helvetin historian ihan vaan omaksi harrastukseksi ja toisen kirjan työn puolesta opiskeltavaksi ja hyödynnettäväksi.

Haluaisin olla parempi työssäni. Olen siis saanut ihan kiitosta toimituksistani, ja ainakin osa nuorista tuntuu ihan tykkäävän. Haluaisin vain olla parempi myös siinä, mikä ei ole työn ydintä. Haluaisin olla varmempi, suunnitelmallisempi. Pedagogisempi. Jotenkin kovempi. (Keskisuomalaiset ovat kovia, etäisiä ihmisiä. Vuodet pörröisessä Karjalassa veivät minulta särmän.Vie aikaa tottua tähän kiihtyvyyteen ja kylmyyteen.)

Tämä työ on työajattomuudessaan toisaalta ihanaa. Voin vastaa sekavaa ja vastuutonta ajankäyttöäni myös työelämässä. Toisaalta tämän on suurimmaksi osaksi aivan yhtä näkymätöntä työtä kuin opiskelu.Valmistele puhe, pidä puhe, siirry seuraavaan tilanteeseen. Näkymätön työ muuttuu näkyväksi vasta, kun kukaan ei sitä tee.

Kaiken kaikkiaan, voisi olla huonomminkin.
Loppuviikosta vähän nuorten toimintaa ja sitten suuntana itärajan tuulet. 

ps. kyllä taas huomaa, että mulla on ne kaksi kaveria, kun koko elämänsä pitää lätistä yhteen postaukseen. Oli tämäkin blogi jännempi, kun oli vielä Humppa ja huoleton opiskelijaelämä. Teesini onkin, että seurustelevien ihmisten lisäksi myös työssäkäyvät ihmiset ovat tylsiä. Työssäkäyvät parisuhteelliset ja lapselliset ihmiset ovat aikuisia, ja niistä ei (ihan vielä) puhuta tässä blogissa.