Sinä lähdit pois.

Minä lähden pois. Teen surutyötä hiljalleen riisumalla kotia kaikesta omastani. Maleksin päiväni Humpan kahvilassa ja iltaisin siirtelen tavaroita laatikoihin. Olen myös ehtinyt viettää vallan mainiot läksiäiset. Tuntui hyvältä, kun sanottiin älä unohda meitä (kuinka voisin) tulee ikävä (nii miullekkii) ja soitellaan (ja tullaan käymään ja muistellaan ja facebookataan ja... eletään).

Kodista tuli todella orpo, kun otin kaikki kaappien oviin kiinnittämäni postikortit pois. En ole koskaan aiemmin ajatellut, kuinka valkoinen keittiöni on ollut... Otin pois myös runomagneetit jääkaapin ovesta. Viimeisten sanojen kohdalla muistin, että tuo sanataide ei ole olemassa missään muualla, joten otin kuvan viimeisistä merkeistä. Koko hajatelma meni jotenkin näin:

nähdä nainen miehen läpi 

aaltona

salaa pese 

suudelman maku pois

kun kalpea aamuaurinko näyttää

nämä kuvitelmat 

kauneus       kaupunki

harhaa

Uudessa kodissa uudet runot! Ensi viikolla aloitan työt ja muutan uuteen kotiin, jonne saan ottaa myös kissapojat. Ehkä sitten siellä uudessa kodissa tajuan, että tästä tosiaan alkaa uusi aika. Joensuussa on ollut paljon hyvää, ihanaa ja hetkiä ikuisuudesta. Toisaalta täällä on paljon kipeitä muistoja, suruja ja vihaakin (tuskin tätä blogiakaan muuten olisi). Nyt pitää alkaa rakentaa jotakin muuta uudessa roolissa ja uudessa paikassa. Eikä se tarkoita vanhan hylkäämistä. Palaset vain pitää asetella paikalleen ei tavalla.

Pöydän paikalla on pahvisia laatikoita

sydämenmuotoisia haaveita

asioita jotka tapahtui ja joita joiden olis pitänyt olla

aivan eripäin ja aivan erilai

Zen Cafe- Talo

Zen Cafen Talo on minulle yksinkertaisesti muuttobiisi. "Oikeasti" se on erobiisi, mutta kun muuttaa pois jostain, minne on juurensa syvälle kaivanut ja sydämestään palan kätkenyt, tuntee samankaltaista surua kuin erossa. On sekavaa ja yksinäistä. Pöydän paikalla on pahvisia laatikoita. Niihin kirjoitetaan huolella, mitä mikäkin sisältää.

Läksiäisteni jälkeen yksi laatikoistani sisälsi näköjään jotain muutakin kuin "papereita ja kansioita". Nauroin ääneen. Ja ovat muuten maailmankaikkeuden pälleimmät laatikot koota nuo tuollaiset. Insinöörikään ei ymmärrä pakkauksen kylkeen painettua kuvallista ohjetta. Naisteologi kokoaa laatikon kolmesti väärin - ja lopulta oikein hyvin. (Edit. Yritin havainnollistaa asiaa miehelle. Hän tuijotti laatikon kylkeen painettua ohjetta noin puoli minuuttia ja kokosi laatikon toisessa puolikkaassa. Niin tämän takia miehiä ylipäänsä pidetään. Mutta ei se ihan kokonaan selitä sitä häivähtävää ikävää...)

Ison ikävän ihmisiä, tai ainakin osa heistä kaikista.

matkalla kirjoitan

nimikirjaimesi jäiseen ikkunaan