Opiskelijakaupunki on jälleen täyttynyt opiskelijoista. Yliopiston piha on tukkotäynnä polkupyöriä. Yleensä sitä autolla ajetaan korttelia ympäri etsimässä vapaata parkkiruutua, mutta täällä voi olla myös polkupyörän sijoittaminen näin alkusyksystä ongelmallista. (Mihin ne kaikki ihmiset muuten häviävät parin kuukauden aikana?)
Suurin kötinän aiheeni ei kuitenkaan sijoitu kampukselle vaan ihan tähän omaan kotipihaan. Siis kuinka vaikeaa voi olla polkupyörän pysäköiminen?!
Tiedätte, että pyörätelineessä on sellaiset kaaret, joihin fillari etupyörästään asetetaan. Näin aseteltuna pyöriä mahtuu telineeseen 5-7. Ja sitten. Joku ihana kanssaihminen tunkee sen mummomakelinsa kahden tällaisen kaaren väliin - keskelle telinettä. Näin hän kivasti varastaa kaksi paikkaa vain ja ainostaan itselleen. Ymmärrän, jos polkupyörän rengas on normaalia leveämpi tai pyörä muuten sen mallinen, ettei sen nostaminen kaareen ole mahdollista - silloin fillarinsa voi asiallisesti parkkeerata telineen viereen. Näin esimerkillisesti tekivät ainakin sen punaisen Jopon ja vivahteikkaan maastopyörän omistajat.
Mutta se sama mummomankeli, joka ihan hyvin mahtuisi siihen kaareenkin, tönöttää keskellä telinettä. Samassa telineessä kökötti vuosi myös pystyynruostunut pyörä, jonka molemmat renkaat olivat ilmattomat. Ei sillä kukaan ajanut, mutta siinä se nökötti kesät ja talvet. Ja seinänvierustat täyttyivät pyöristä, joilla joskus ajettiinkin.
Tänään ärsytti myös se, että opiskelijaruokalan linjastoja ei saada organisoitua niin, että kyseessä olisi ruuhka-aikaankin ruokajono eikä temppurata. Ja että on ilmeisen mahdotonta pitää yllä riittävää määrää toimivia tulostimia, joten myös tulostuskiintiöitä leikataan niin, että edes tarvittavaa määrää kopioita omasta gradustaan ei saa tulostettua kiintiöstään.
Tänään on selkeästi tiistai, viikon tuskaisin päivä.
Koin viiltävän pistoksen sydämessäni kun tajusin, että olen juuri tuommoinen mummomankeliparkitsija! Tämän jälkeen aion kyllä parantaa tapani.
VastaaPoistaVoi ei! :D
VastaaPoistaMutta ehkä siis saan tämän avulla aikaan muutoksen maailmassa. Ja pakko sanoa, että ehkä vielä ärsyttävämpää on jättää pyöränsä telineen eteen.
Olisikohan minulla tulevaisuutta yksityisessä parkkifirmassa?
Teidän taloyhtiössä asuu selvästi intellektuelli. (Sain sinulta kerran synttärikortin, jossa kerrotaan että "intellektuelli on henkilö, joka ei osaa pysäköidä polkupyörää")
VastaaPoista