Yksin.

Kunhan vaan hoidat nyt työsi.
Pääasia, että saat gradun tehtyä.
Keskityt vain siihen työhaastatteluun.

Tiedättekö, ystävät, minä tein tuon kaiken. Selvitin kesätyöt kunnialla, hyvien ihmisten kanssa. Gradu olisi pitänyt varmuuden varalta palauttaa viikkoa aiemmin, mutta tehty se on. Ja työhaastattelussakin hurmasin persoonallani (vaikka en ole koskaan pitänyt itsenäni erityisen hurmaavana) ja olin se iloinen ja hymyilevä nainen, jonka elämässä tuoksuu pulla.

Nouse ylös,
jatka matkaa, 
älä välitä

Tiedättekö, minä en halua enää. Joko nyt saa pysähtyä?

Minä en polta siltoja, tai jos poltan, olen ensimmäisenä itse virittelemässä lauttaa kahden rannan välille. Tiedän, että helpommalla pääsisi, kun voisi vain kääntää selkänsä ja lähteä. Minä en vain tee niin. Enkä ajatellut jäädä näihin rakennelmieni raunioihin ikuisiksi ajoiksi pyörimään, mutta jos vähäksi aikaa saisin pysähtyä. Tarkistaa tilanteen. Tunnustella. Olla vihainen. Surra. Muistaa.Hyvässä ja pahassa.

Annoin itselleni luvan sulkeutua. Annoin itseni olla se v-mäinen ämmä, joka ei jaksa niellä muiden hyvää tarkoittavia neuvoja tai aforismeja elämästä. Yhden viikonlopun ajan pakenin kirjojen tarjoamiin maailmoihin ja päiväuniin. Muistelin kadonnutta aikaa. Hymyilin sellaista surumielistä hymyä, jolla jätetään hyvästejä jollekin rakkaalle. Välillä tunsin rintalastan alla polttavaa ikävää. Kai minä kirjoitin tarinaa, jotta kestäisin tämän kaiken. Sillä ihminen kestää kaiken, josta voi kertoa tarinan.

Lauantai-iltana sohvan nurkassa neuleen ja elokuvan kanssa olin hetken se laulun onnellinen nainen. En kaivannut minnekään. Olin kokonaan siinä.

Ja sunnuntai-iltana leivoin pannukakkkua, niin kuin niin monena iltana olen leiponut muita varten. Nyt tein sen vain itselleni. Ohikiitävän hetken ajan tunsin olevani yksinäinen.

Reggae ei ole oikein mun musiikkia. Tämä kuitenkin jotenkin tiivistää viikonloppuni. Raappana aina joskus osaa. Näinä pimeinä iltoina ei itsenäisyys tunnu siunaukselta.