Kuulumisia.

Ensinnäkin, miksi löysin niin hienon tuotteen kuin hiuspuuteri vasta nyt? Minulla on paksu ja pitkä tukka. Koko ikäni olen myös pitänyt otsatukkaa, koska ilman sitä näytän vähän penalta - otsista ei siksi voi myöskään kiinnittää sivulle tai päälaelle. Minulla on myös herkästirasvoittuva iho. Voin kertoa, että yhdessä nämä kolme eivät muodosta mitenkään ihanteellista liittoa. Otsatukkani näyttää helposti likaiselta, koska lähmääntyy ihoa vasten, mutta en halua pestä tukkaani joka päivä, koska se vaan on niiiiiin työlästä. Joten useina päivinä mietin koko ajan: näyttääkö otsis limaiselta, olisiko se kuitenkin pitänyt pestä aamulla!? Samalla myös suin tukkaani koko ajan, mikä vain pahentaa tilannetta. Nyt elämääni on astunut uusi päivieni valo: hiuspuuteri. Ei enää limaisena otsaan läsähtänyttä otsista, vaan muutamalla suihkauksella mattapintainen, muotoiluvalmis, pöyheä tukka. Tämä on testattu myös matkaolosuhteissa.

Toisekseen, maailmassa on hirveästi hyviä kirjoja. Suosittelen mm. Sue Monk Kiddin kirjoja Merenneidon tuoli sekä Mehiläisten salaisuudet. Nyt on kesken Riikka Pulkkisen Totta. Lukuelämykseksi toiselle ostin kirjan Parvekejumalat - ihan vain nimen vuoksi.Näistä ehkä tarkempia postauksia joskus. :) Minulla on mielessäni monta kirjoituksen aihetta, mutta olen niin paljon liikkeellä, ettei kirjoittamiselle jää aikaa. Tässä kuukauden aikana ajan lukemattoman määrän kilometrejä: Joensuu, Seinäjoki, Lapua, Kuortane, Jyväskylä. Työyhteisön mukana ehdin Viroonkin.

Elämäni pyörii nyt uuden kodin, valmistumisen ja työhön opettelun ympärillä. Kuvia uudesta kodista laitan tänne, kunhan saan kirjahyllyn paikalleen ja loputkin laatikot purettua. Ilolla voin todeta, että säilytystilaa on kerrankin melko runsaasti (ainakin näin yhdelle hamsterille). Työyhteisö on osittain tuttu, joten siihen on helppo mennä mukaan. Toisaalta en saanut aloittaa tällä kertaa ihan alusta: Hei, olen minä. Täällä minusta on jo mielikuvia, asenteita, muistoja. Puolin ja toisin pitää opetella näkemään uudella tavalla. Oma sopeutumisensa on myös siinä, että hyppäsin opiskelijajoukkojen keskeltä seurakuntaan, jossa työntekijöiden lapset ovat minun ikäisiäni.

Virallisesti minusta tulee maisteri tiistaina. Silloin heitän vähään aikaan viimeisen keikkani rakkaassa opiskelukaupungissani. Lupasin pitää siellä puheenkin.

En vieläkään ymmärrä, että oikeasti valmistun. Että minä olen ihan oikeasti töissä täällä. Enkä minä ihan oikeasti palaa enää Joensuuhun samoin kuin ennen. Välillä koen valtavaa ulkopuolisuutta. En kuulu enää Joensuuhun enkä opiskelijapiireihin, mutta en oikeastaan vielä ole asettunut tännekään. Olen töissä, mutta en kokonaan, koska en ole vielä pappi. Lähettelen papereita sinne ja tänne, opettelen ohjelmien käyttöä, ihmisten nimiä. Opettelen sietämään sitä, että kaikki on kesken. Jälleen kerran huomaan olevani kärsimätön: pitäisi jo olla valmis.

Kaiken keskeneräisyyden keskellä pitää iloitella myös hyvällä musiikilla. Viikon biisivalintani ovat SMG:n Kaunis Marjaana ja Chisun Minä ja mun pää.