Postikortti.

Löysin ihanan postikortin.

Ja sitten löysin sen uudelleen.

Olin etsimässä ystävän lapselle ristiäiskorttia ja ajattelin samalla ostaa paikallisesta pikkuputiikista myös kaksi korttia kalenteriini kansiksi. YO-kunnalla on perinteisesti uskomattoman rumat mainoskannet kalentereissaan, joista muuten tykkään, mutta on kiva sitten tuunata kannet itseä miellyttävillä korteilla. Nyt päätin luopua muumeista ja valita jotain taiteellisempaa. Minulla on menossa keltainen kausi, joten päädyin kahteen keltataustaiseen korttiin.  Toisessa on merihevonen ja toisessa sammakko.

Unohdin nuo kortit kirjojen väliin, ja kalenterissakin saatui ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen olemaan ihan kiva kansikuva (junarata). Sitten aloin esitellä kortteja äidilleni. Ja siinä se oli.
Sammakkoprinssin suojelusenkeli
(Reetta Isotupa-Siltanen)

Minä olen ihminen, joka lähettelee kavereilleen synttärikortteja, joulukortteja ja kortteja ihan muuten vaan paikoista joissa käyn. Olen ihminen, joka kehystää kortteja. Minä myös kiinnitän niitä oviin. Eteiseni on yksi postikorttien valtameri. Korteissa on ajatus tai tarina. Ulko-ovessa on valikoima kortteja, jotka on lähetetty paikoista, joihin en itse ole päässyt - uusimpana Amsterdam. Minulla on kolmen kortin sarja kehyksissä vuoteeni yläpuolella ja luulen hyvin vahvasti, että Sammakkoprinssin suojelusenkeli tulee pääsemään ihan omiin pikkukehyksiin. Se puhutteli minua.

Kortti muistuttaa minua jokaisesta prinssistä, josta suudelman jälkeen tuli sammakko. Se muistuttaa niistä, joiden prinsessa minä en voinut olla. (Olen pahoillani.) Jokaisella sammakolla on oma suojelusenkelinsä. Se ajatus lohduttaa minua.

Mulla on suojelusenkeli
se suojelee mun henkeäni
vaikka eksyn laaksoon pimeimpään
se kulkee aina mun kanssani
kuulee sun rukouksesi
ehkä viimein löydän määränpään
-NMB