maanantai 2. toukokuuta 2011

Naapurit (pienempikuinkolme).

Minä olen maalta. Siellä naapuri tarkoittaa ihmistä, joka asuu suunnilleen samalla kylällä tai "siinä lähimmässä asutussa talossa". Taajamassa naapuri on sen orapihlaja-aidan toisella puolella elävä porukka. Lähiöissä ja keskustassa se asuu seinän takana tai ainakin samassa talossa ja rapussa. Mitä lähemmäs toisiamme muutamme, sitä huonommin tunnemme toisemme. Kotikylälläni jokaista vastaantulijaa tervehditään. Vielä täällä Pohjois-Karjalassakin pääasiassa nyökätään edes kohteliaasti, jos satumme samaan aikaan rappuun (emmekä ehdi kiihdyttää oman kodin tai piha-alueen suojiin välttääksemme ihmiskohtaamisen). Ahtaamissa kaupungeissa ihmiset ovat jo sokeutuneet naapureilleen (paitsi, jos niistä saa valittaa).

Olen asunut samassa talossa viisi vuotta enkä ole vieläkään nähnyt kaikkia naapureitani. Osan olen kuitenkin oppinut tuntemaan paremmin. On se vanha herttainen pariskunta, jonka kanssa käymme samassa kaupassa. On B18, jossa asukkaat vaihtuvat tiuhempaan kuin oven nimikyltti. Siellä asuu aina ketjupolttaja tai bilehile. Nyt siellä asuu mies, jolla ei ole vasaraa, koska piti tulla minulta lainaamaan. Niiden ovessa on tarra "meille saa tulla". Sitten on alakerran mamma, joka tuo jännitystä elämään. Välillä rapussa on koira (joka haukkuu kaikki muut, mutta ei minua), välillä siellä on mummo ja rollaattori, välillä viherkasvi tai ihan vaan parit kengät. Tänä aamuna koin järkytyksen, kun tajusin nimen mamman ovessa vaihtuneen. Muuttaako se pois!? Miksei se kertonut?! Kuka minulle nyt juttelee niin tuttavallisesti?

Mutta millainen naapuri itse olen? Joidenkin mielestä olen varmaan se ärsyttävä yläkerran asukas, joka ramppaa rapussa ja jonka luona juoksee jotain porukkaa kaikki yöt. Käyn toisinaan suihkussa hiljaisuuden jälkeen ja imuroidessa onnistun aina paukuttamaan lattialistoja. Pyykkikoneeni linkous saa porraskäytävän lasit helisemään. Poden siitä huonoa omaatuntoa. Olen naapuri, joka elää ja luottaa liikaa vanhan talon äänieristyksiin intoutuessaan keskustelemaan ystävien kanssa. Yritän silti kunnioittaa hiljaisuuksia ja mattojentamppausaikoja. Haluaisin olla hyvä naapuri. Sellainen, joka kunnioittaa muidenkin rauhaa ja lopettaa painimisen ja karaoken laulamisen viimeistään ennen puolta yötä. Hyvä naapuri tervehtii rapussa, soittaa musiikkia riittävän hiljaa eikä tee pahanhajuista ruokaa. 

Olen mielestäni sulautunut kerrostaloelämään ja tiettyyn näkymättömyyteen hyvin. Pidän siitä, että voin asua talossa, jossa ei ole pakko tutustua kehenkään eikä tarvitse tietää. Minusta tuskin olisi jakamaan paritaloa tai rivaria. Mutta on se kiva tietää, minkä näköinen olio siinä viereisessä laatikossa asuu. Ja että voiko siltä lainata vasaraa, jos tulee tarve. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti