Itkuvirret eli itkut ovat muun muassa itämerensuomalaisten kansojen ja slaavilaisten kansojen keskuudessa määrätilanteissa, kuten häissä ja hautajaisissa esitettäviä valitusrunoja, jotka on improvisoitu perinteisistä aineksista Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut. Itkijöitä ovat yleensä olleet naiset. Itkijän kautta on purkautunut paitsi itkijän oma paha olo, myös yhteinen suru. Itkuvirsiperinnettä harjoitetaan Suomessa vain ortodoksikarjalaisten parissa. Nykyaikaiselle itkuvirrelle on ominaista itsehoitotehtävä: itkemällä voidaan purkaa suruja ja pettymyksiä. (Wikipedia)
Sanoisin, että minulla on lahjoja. Vuolaasti. Vaikka en ole Karjalasta enkä ortodoksi. Itkulle on kuitenkin paikkansa. Sanotaan, että se puhdistaa. Ehkä sitäkin aikanaan. Ainakin hetkeksi helpottaa.
Luojalle kiitos olkapäästä, jota vasten itkeä. Kiitos käsistä, jotka pitävät kiinni. On Toinen minua vahvempi, joka uskoo minuun itseäni enemmän - eikä väistä kyyneleitäni.
...ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. (Ilm. 21:4)
Sekin päivä vielä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti