Työpaikallamme puhutti syksyllä Porin juoksukoulu. Porin kaupungin sivuilta löytyy tuollainen 11 viikon juoksuohjelma. Moni on sitä meidänkin ihmisistä kokeillut - ja hyvän todistuksen antanut.
Innostuin juoksukoulusta minäkin. Ohjelma lähti riittävän alhaalta ja pienin panoksin. Kävele 5 minuuttia, juokse 2, käänny ja tee sama harjoitus kotimatkalla. Viikossa on yksi tai kaksi taukopäivää (jolloin sai jopa luvan syödä sohvalla karkkia) ja ainakin yksi kävelypäivä. Juoksuaika kasvaa viikoittain. Tavoite on, että 11 viikon kuluttua tätä ohjelmaa noudattaen jaksaa juosta 10 kilometriä.
Minulla olisi nyt menossa viikko 13. En ole juossut kymmentä kilometriä.
Parhaimmillaan juoksin kolme kilometriä. Sitten elämä tapahtui. Aloin lintsata juoksupäivistä, koska satoi tai Kalamies oli käymässä tai polveen sattui tai oli jo pimeää... ja viikot menivät.
Tänään juoksin puolitoista kilometriä. Kävelin pohjalle noin kilometrin ja sitten juoksin. Hyvin kulki. Viikolla kaksi ei tahtonut jaksaa edes sitä neljää minuuttia juosten, nyt menee tauon jälkeenkin ihan hyvin.
Matkat ovat toki naurettavan lyhyitä - ajoista nyt puhumattakaan. Juokseminen on myös äärettömän tylsää ja vaatisi pitkäjännitteisyyttä. Mutta. Kolme kilometriä on äärettömän hyvin naiselle, joka tuskin peruskoulussa selviytyi 1500m kuntotestijuoksusta. Yritän pitää innostustani yllä etenemällä hitaasti: joka kerralla vähän pidemmälle, vähän nopeammin, kunnon palautuminen ja venyttely.
Myönnetään, kimmoke lähteä uudelleen tuonne umpipimeään juoksentelemaan lähti seurakuntamummojen ystävälllismielisestä arvailusta odottaakohan se nuori pappi vauvaa. Tavoitteeni ei kuitenkaan ollut silloin 13 viikkoa sitten, eikä ole nytkään, aloittaa elämäntaparemonttia ja laihtua kymmenen kiloa kuukaudessa. Haluan vain parempaan fyysiseen kuntoon. Haluan jaksaa enemmän ja voida paremmin. Ihan kiva, jos liikakilojakin matkalla karisee, mutta vaa'alla en ala asua. (Maailmassa on jo ihan liikaa naisia, joilla on isoja ongelmia suhteessa ruokaan, liikuntaan, omaan kehoon ja koko paletti on vinksallaan.)
Minusta tuskin tulee äitini kaltaista kestävyysjuoksijaa, mallin mittoihin ei riitä edes pituus. Itselle pitää olla hyvä. Joskus se tarkoittaa irtokarkkeja vain minulle, joskus taas juoksulenkkiä ihan omaan tahtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti