Pieni ja pyöreä.

Tapasin vanhemman rouvan. Hän kertoi muistavansa minut alakoulusta.

Sinä olit sellainen pieni ja pyöreä lapsi. 

Osasin hymyillä kohteliaasti ja todeta "vai niin". Sisälläni kuitenkin kiehui. En minä ollut lihava lapsi. Ihan tavallinen, tylsän tavallinen, ehkä hieman pyöreäposkinen. Ylipainoinen minusta tuli vasta aikuisena, kiitos vain. 

Sanat sattuivat. Ne jäivät kaivamaan: Minut muistetaan lihavana lapsena. Voihan olla, että tällä rouvalla oli 20 vuoden jälkeen hieman huterampi muistikuva - ehkä hän ajatteli nimeni kohdalle eri lapsen. Tosin muut faktat perheestämme tuntuivat olevan hallussa. Kerroin kohtaamisesta kavereille ja heitin koko homman "läskiksi". Minä opin aikaisin nauramaan itselleni ennen kuin muut ehtivät. Tarve vitsailla asialla paljasti minulle kuitenkin sen, kuinka syvälle nuo sanat osuivat.

Ajattelemattomat sanat. Ne kaivautuivat ihon alle. Eivät ne sanat, joilla Kalamies kehuu minua. Eivät ne sanat, joilla ystäväni kannustavat minua. Niin arka minä vieläkin olen oman kehoni kanssa.

Seuraavan viikon katsoin itseäni kriittisemmin peilistä verhotessani pientä ja pyöreää kehoani vaatteisiin.
Ehkä sittenkin jotain säkimpää... 
Mietin, että kyllähän itseinhokin on motivaattori kuntokuurille. Yhden kymmenen kiloa kun sipaisisi pois, niin ei tarvitsisi naapurin rouvienkaan miettiä, onko pienen ja pyöreän sisällä jotain muuta pientä ja pyöreää.

Ongelma lienee siinä, että minä en pidä liikunnasta. En ole koskaan ollut liikunnallinen. Käyn pitkillä kävelyillä, koska minulla on mieleistä seuraa. Opiskeluaikana kävin kävelyillä, jumpassa ja vesijuoksemassa, koska minulla oli Neiti P. Itseään on lähtökohtaisesti vaikemapaa yksin pakottaa johonkin sellaiseen, jonka kokee mukavuusalueeltaan poistumisena. Jostain syystä lihaskipu, hiki ja nolous eivät riitä "palkinnoksi". Ruoka kyllä kelpaisi, mutta se ei taida kuulua sopimukseen.

Tosin juoksinhan minä vuosi sitten Porin jouksukoulun mukaan. Siinä palkitsi tulokset: jaksoin kauemmas.
Se hatarassa muistissani laadin itselleni kunto-ohjelman. Vähän kävelyä, salia, uintia ja zumbaa. Tällä viikolla uskalsin jo zumbaamaan pikkupakkasessa ja muistin, että olihan tämä kivaa. Minä kuitenkin olen lyhytjänteinen huitoja, en ollenkaan sellainen joogaava ja bodybalancea hakeva tyyppi.

Tiedän, että into latistuu viikossa, mutta edes hetken pyllerö lyllertää.