Siitä tähän on kuljettu monta tarinaa ja reittiä. (scandinavian music group: sä)
Kävin joulun jälkeen ystävän luona. Takaisin kotiin ajellessa minut valtasi suuri onnen tunne. Olen ihan mielettömän onnellinen ja iloinen ystävistäni - niistä, jotka ovat paljastuneet pitkänmatkan juoksijoiksi. Niistä, joille voi tarjota majoitusta työpätkän ajaksi. Niistä, joille voi vain heittää avaimen, kun itse pitää vielä ehtiä toisaalle. Niistä, joiden kotona voi istua koko perheen voimin eikä kenellekään ole kiire lähteä. Niistä, joiden kanssa ei ehkä soitella kuukausiin, mutta tavatessa juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin. Niistä, joiden vieressä voi turvallisesti ottaa päiväunet eikä se ole kenestäkään outoa. Niistä, joiden sohvilla ja kalentereissa on aina tilaa.
Olen minä kiitollinen niistäkin, jotka ovat jo lähteneet.
Niistä, jotka ovat enää kuvissa ja tarinoissa, joille nauretaan keskellä yötä. Muistojen äärellä on oman itsensä kokoinen taas: heidän kanssaan minusta tuli enemmän minä.
Sain tänään (eilen) kunniatehtävän. Sain kutsun kaasoksi. Olin aidosti hämmästynyt ja iloinen. Minäkin saan tulla! Äiti sanoi, että on se hyvä, kun on tuollaisia ystäviä. Niin onkin. Oodien arvoisia.
En ole kuunnellut Cranberriesia hetkeen, mutta tänä yönä ainoa biisi, jonka sain mieleeni on Ode to My Family.
ps. kai te jo tiedätte, että mun onnenbiisit ei ole koskaan duurissa? :D
<3
VastaaPoista