Pysäytetty hetki.

Uskomattoman upea syyspäivä.

Kirjasto on auki taas. Haluaisin mennä sinne, lainata suoraan hyllystä hyvän kirjan ja lukea sen yhdeltä istumalta kerällä sohvalla. Vaikka ei minulla ole aikaa lukea. Tai oikeammin, en saa aikaiseksi. Haluaisin hypätä tarinaan, joka vie mukanaan kuin tämän päivän kauneus. Pelkään, että tulisin pettymään. Ajattelin, että Totta pitäisi lukea uudelleen. Olisiko se vielä yhtä kaunis kertomus? Vai latistuiko sekin Vieraan myötä? Joidenkin mielestä on typerää omistaa kirjoja - koska tarinoita ovat kirjastot pullollaan. Mutta tällaisten aikojen takia minä tarvitsen laajennusosan kirjahyllyyni. Haluan, että käden ulottuvilla on juuri se maailma, johon on turvallista sukeltaa, tarina, joka vie mukanaan. Ja vaikka en koskaan niihin tarttuisi, ne odottavat minua.

Viime viikolla oli aika tiivistä. Kirjoitin paljon. Olin viikonlopun leirillä ja toimittamassa. Nyt ei oikein ideoita säteile. Ehkä siksikin kaipaan lukemista, muita maailmoja. Niistä voi ottaa mukaansa jotain tähän hetkeen ja jalostaa jonkinlaiseksi ajatukseksi ja puheeksi. Työpöydän edessä on kirjahylly täynnä monia kutsuvia otsikkoja. Milloin antaisin itselleni luvan tarttua niihin tällaisina päivinä ihan työajalla? Ei mitään voi tuottaa, jos raaka-aineet ovat loppu. Oikeastaan tarvitsisin työhuoneeseenkin sohvan tai pehmeän nojatuolin. Studeeraamispaikan.

Pitäisi oppia enemmän kuuntelemaan itseään. Kun on vapautta, tekisi omaan tahtiin. Tunnustaisi sen, että nyt on päivä, jolloin tuijotan keltaisia lehtiä ja mietin kirjastoa. Yöllä näin unia entisistä. Sellaiset unet jäävät joskus minuun kiinni ja raahautuvat mukana koko päivän. Eikä sellaisina päivinä ole paljon sanoja.

Perjantaina hän saapuu.
Tähän väliin olisi mahtunut monta kirjaa.

ps. Jos joku koskaan sattumalta törmää myytävään kappaleeseen Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä, niin vinkatkoon! Sen maailman haluaisin hyllyyni. Niin kamala kuin se onkin.