Joskus tämä pappihomma ei tunnu ollenkaan hyvältä. Haukkuu omat ja haukkuu vieraat. Ei jaksa enää nauraa sarjakuville, joissa vuoroin irvitään kirkon liberaaliutta vuoroin konservatiivisuutta. Ihan vain siksi, että olen nuori nainen, minun pitäisi olla jotenkin uudistusmielinen. Ihan vain siksi, että SLEY on minun uskoni äidinkieli, pitäisi olla jotenkin enemmän raamatullinen. Lopulta ei vain ole enää mitään sanottavaa joulusta ja Jeesuksesta, joka syntyy aina uudelleen. Tai olisi, mutta se on latteaa, kulunutta, väsynyttä.
Haluan tunkea seimiasetelmaan myös muovisen dinosauruksen, ysärilapsen lelun. Kaikki tietää, ettei se seimiastelmaan kuulu, koska seimen luo kuuluvat vain lampaat ja enkelit ja paimenet ja hymyilevät Maria ja Jeesus-lapsi, vaikka ei vastasyntyneet kai osaa hymyillä.
Pastoraalitehtävään kirjoitin, että papin on joskus pakko vaikka ei tahdo. Koska papin virka on erityinen virka ja siihen leikkiin kun lähtee, ei voi vauhdista hypätä pois. Vaikka joskus minä tahtoisin. Vois joskus olla ihan vaan normaali, ei aina se dinasaurus seimiasetelmassa.
Väsytin itseni odottamiseen ja työhön. Ja nyt ei huvita yhtään.
Mutta eikös joidenkin persoonallisempien raamatun tulkintojen mukaan vielä Vanhan Testamentin aikaan Lähi-idässä käyskennellyt dinosauruksia? Että ihan hyvin voi olla se muovisaurus seimellä. Tai vaikka tamagotchi :)
VastaaPoistaKyllä se on välillä työelämä vastamäkeen puuskuttamista, oli ammatti mikä hyvänsä. Toisinaan täytyy pysähtyä ihmettelemään maisemia ja hörppäämään termarista kahvia, että jaksaa. Voimia sekä ilonpilkahduksia sinulle, minulle ja meille!
-Sanna-
Siis todella hyvä pointti dinosauruksista! Jobin kirjassahan seikkailee jos jonkinlaista möllikkää ;)
PoistaIlonpilkahduksia meille molemmille! Kyllä se kahvitauko kummmasti auttaa. Ja valittaminenkin.