Rimpsalla!

Viime viikolla minä vanhenin. Olen nyt 27-vuotias. Tässä iässä olisi hyvä julkaista ensisingle, nousta julkeaksi rokkariksi ja tehdä itsemurha (tai kuolla hämäräperäisissä olosuhteissa).

En ole Kurt Cobain (tai Janis Joplin, Jimi Hendrix tai Amy Winehouse), joten ajattelin, että 27 on varsin hyvä ikä. Alkuviikosta juhlin kahvikupin ääressä ja loppuviikosta suuntasin kulkuni kohti Joensuuta. Tänään Eilen Humpalla istuessa totesin "tuhlaavani aikaa menneisyydessä" (nopeasti katsoen porukka oli melko sama myös vuonna 2009, joten aikamatkan mahdollisuutta ei pidä hätiköiden sulkea pois).

Kävin rimpsalla. Siitä on kuulkaas pojat ja tytöt aikaa, kun tämä täti kävi yöelämässä ihan oikein ja kunnolla. Ja kivaa oli! Ja aurajuustoranskalaisetkin sain! Jaksan yhä ihmetellä ja ihastella ihmisiä, jotka olen elämääni saanut. Heihin voi luottaa, että paikalle saapuvat ja seuraa pitävät. He neulovat lahjaksi villasukkia, kirjoittavat korttiin voimasanoja tai osaavat valita juuri The Muumimukin tai sujauttavat pakettiin mummon leipomaa pullaa :D. He lähettävät ystävien mukana omintakeisia lahjakortteja, jos eivät itse pääse paikalle. On sydäntä ja on ajatusta. Ihmisiä, joiden kanssa on vähän enemmän oma itsensä taas.

Ja minulla on poikaystävä. Ihan oikea! Sellainen, joka lähtee kanssani juhlimaan, vaikka teologikaverini vähän jänniä ovatkin. Hänen kanssaan käyvät askeleet yhteen. Hänen antamassaan kortissa luki Yhdessä on hyvä. Niinhän meidän on.

Vaikeinta on lähteminen.
(Ja huono omatunto ainaisesta lähtemisestä.)