perjantai 31. toukokuuta 2013

Just. Tired.

Tänään olen väsynyt.
Olin väsynyt myös eilen.
Ja oikeastaan toissapäivänäkin.

Minä olen liian pieni tähän.
Näihin saappaisiin.
Tällainen tirppana.

Helluntailainen evankelista
olis halunnut sanoa
mitäs tirppana?
Näin sen silmistä.
Kysyikin jotenkin toisin
hyväntahtoisesti,
vanhemman oikeudella.

Tuntuu hyvältä levätä rukouksessa.
Sinä tunnet myös meidän sydämemme.
Se kattaa kaiken.
Minä rukoilen hiljaa, muut puhuvat kielillä.
Anna meille rauhasi. 

Työkaverit ovat puolellani.
Rohkaisevia hymyjä.
Kun elää päivän aamusämpylällä.

Nuoret toivat minulle jäätelöä.
Juuri sellaista kuin pyysin.
Ihmettelimme Ilmestyskirjaa.
He ovat minun omimmat seurakuntalaiseni.

Minä lähden Itään.
Siitepölyn peittämä pappa-toyota odottaa.
Minä haluan sukeltaa kuplaan.
Asetun Kalamiehen kylkeen.
Siihen olen oikean kokoinen.

Minä lepään hetken.


4 kommenttia:

  1. En osaa kommentoida oikein muuta kuin että tiedän tunteen. Tiedän miten tuntee olevansa liian suuri ja liian pieni. Ja tiedän että siitäkin tunteesta pääsee yli, vaikka ei se tällä hetkellä mitään lohdutakaan.

    Halusin vain sanoa, että tsemppiä, haleja, ihania ajatuksia ja sydämiä sinne päin. Olet rukouksissa
    <3

    VastaaPoista
  2. Lepo on oikein hyvä. Lämmin halaus täältäkin ja soitellaan kun on levätty ;) -Saila

    VastaaPoista
  3. Vaikka aihe ei olekaan niin hilpeä, minusta tässä oli paljon kauneutta <3

    T:Sanna

    VastaaPoista
  4. Lepo tuli juuri oikeaan kohtaan.
    Kaikki hyvin on <3
    Kiitos teille!

    VastaaPoista