Aamuihmiset.

Aamut ovat ihania. Sellaiset kuulaat syysaamut, kun aurinko nousee kirkkaana, mutta on jo kylmä. Marraskuun aamujen siniset hetket. Aamut, kun on usvaa. Auringonnousut. Aamuhetkissä on omanlaisensa tuoksukin. Vietän aamuja kovin harvoin. 

Minä en ole aamuihminen. Sisäinen kelloni ei herätä minua aamukuudelta pirteänä kuin peipponen odottamaan auringonnousua. Sisäinen kelloni herättää minut 9.40. Se sattuu olemaan myös ensimmäisen parkaisuni kellonaika.

Yläkouluun ja lukioon heräsin joka aamu 5.50. Koulussa olin jo 7.40. Sieltä on kai muistoissa säilynyt se aamujen tuoksu. Kyllähän rytmiin jotenkin sopeutui, mutta ei se koskaan ollut minulle luonnollista. Samoin riparilla aikaisiin herätyksiin tottuu viikon ajaksi. Jos saan elää vapaasti, rytmini on iltapainotteinen ja uniaika noin yhdeksän tuntia. 

Kun nukkuu klo 23-8.00 saan tarvitsemani 9 tuntia unta. Maailmalle vain tuntuu olevan käsittämätöntä, että joku voi nukkua niiiin pitkään. Ja juuri tänään oli ainakin Keskisuomalaisessa juttua geenien vaikutuksesta unirytmiin ja unitarpeeseen. Hesarin tiivistelmä samasta uutisesta.

Mielestäni suoritettavat tehtävät alkavat klo 9. Asiat ennen sitä ovat minulle liian aikaisia.  Olen täysin kyllästynyt jankkaamiseen, kuinka "pitäisi vain mennä aikaisemmin nukkumaan", ettei sitten aamulla väsytä. Miksi minä menisin kymmeneltä sänkyyn, jos ei nukuta? Miksi pitää mennä sänkyyn pyörimään kahdeksi tunniksi? Miksi ei voida myöntää sitä, että on olemassa iltaihmisiä ja aamuihmisiä? Toisten luonnollinen rytmi on herätä aikaisin - jolloin illasta myös nukuttaa aikaisemmin. Sitten on meitä iltaihmisiä, joiden luontainen rytmi kulkee myöhässä. Sitä rytmiä vastaan vain taistellaan jokaisena kokousaamuna.

Miksi vain aamuihmiset ovat kunnollisia ihmisiä? Sanonnat sanovat: varhainen lintu madon nappaa, päivä on aamusta pitkä... Minulla on ihana työ, jossa saan usein arkena itse määritellä päiväni alkamisajankohdan. Silti koen, että olen muiden silmissä laiska työntekijä, jos en ole virastolla kukkumassa aamukasilta. Joskus kahvipöydässä joku mamma kysyikin, että kuinka myöhään sitä oikein nukutaan, jos saisi nukkua. Äänensävystä tiesin, että 9.40 on jotain täysin väärää. Mutta minun päiväni on illasta pitkä. Illasta olen aktiivinen, aikaansaavakin.

Minun olisi vaikea elää ihmisen kanssa, jonka mielestä kahdeksaan nukkuminen on "perse homeessa makaamista". Kiristää jo nyt, kun naapurit tamppaavat ikkunani alla mattojaan aamuseiskalta. Ei sitä tarvitse koko päivää maata, mutta antakaa nyt ihmisen kuunnella itseään.

Tässä loppukevennys.
Edessä vapaa viikonloppu!
Eniten odotan heräämistä kalamiehen vierestä - todellakin liian myöhään ja pitkien unien jälkeen.