Tänään se iski. Kevät.
Minä vihaan kevättä. Tarkemmin sanottuna tätä aikaa, joka on kunnollisen talven ja oikean kevään välissä. Ulkona on harmaata ja sohjoista. Tuntuu, että aina on jotenkin paha valo. Silmiä joutuu siristelemään, vaikka aurinko ei paista. Ei-enää-valkoisen lumen taustalla on harmaana roikkuva taivas. Ja jos aurinko paistaa, se sokaisee. Silmän takana tykyttää päänsärky, ja äkkiä rakas ja kaunis villakangastakkini onkin raskas ja kuuma. Tukahduttava.
Sitten tulee viima. Ulkoilutan kevättakkiani ensimmäistä kertaa ja olen paleltua. Käytän hametta, vaikka on vielä pakkasta, ja illalla polvia särkee.
Aamuisin alkaa valostua aivan liian aikaisin. Pian herään taas aamuöisin valvomaan, koska vääränlaista valoa on liikaa. Haluaisin kuitenkin nukkua - ystävänpäivästä vappuun. Ryömisin sänkyyni, tekisin pesän ja nukkuisin pahan pois. Voisin herätä, kun lumi on sulanut ja linnut ovat palanneet jo vihertäviin puihin. Heräisin sitten, kun valo on oikeanlaista. Rehellistä. Mutta nyt minä valvon tuijottamassa kattoa aamuneljältä, odotan lehdenjakajaa.
Tiedän, että jaksan vähemmän kuin ennen. Ja juuri keväällä pitäisi jaksaa, pitäisi puhjeta kukkaan, rakastua. Minun kevääni on väsynyttä luopumista, luovuttamista. Kuuntelen Placeboa ja odotan parempaa aikaa.
Huomenna joku tulee vaihtamaan asuntoni ikkunat.
Tää on niin jännä juttu että on kevät-ihmisiä ja syksy-ihmisiä. Sympatiseeraan sinua, koska tiedän miltä tuntuu vihata jotain vuodenaikaa. Omalla kohdalla vaan se ihanin kaikista on juuri kevät! (Ja sanomattakin lienee selvää, että syksy on se inhokki..) Onneksi nämä vuodenajat hurahtavat ohi melko äkkiä ja pian on jo kesä. <3
VastaaPoistaKiitos sympatiasta. Samoin, ymmärrän syysvihaajaa. Ja onneksi on kesä siinä välissä. :)
VastaaPoista