Olen nyt jotenkin mystisesti hurahtanut Pariisin kevääseen. Olen pitänyt sitä aina jotenkin nolona yhtyeenä, mutta nyt ei Spotify muuta tuuttaakaan kuin Astronautti-levyä uudelleen ja uudelleen. Toisaalta olen nähnyt ainakin kerran jokaisen jakson ohjelmasta Miljonääriäidit Maria ja Nina. Niin tyhjäpäisten naisten seurassa nollaantui kivasti omakin pää. Ja uskottavuuspisteet vain tippuu...
Kirjoitussunoni on pahasti tukkeutunut, ei synny proosaakaan enää, saati sitten gradua. Onneksi tässä on ollut yhtä ja toista säätämistä, johon on voinut paeta. Viimeisimpänä reissu kokoustamaan Pasilaan - ja sitten seikkailemaan Helsinkiin. Ensimmäistä kertaa narikkanumero tussattiin käteen. Hyvin näppärää. Vaikka muuten ehkä seikkailu ei niin suuren suuri ollutkaan.
Vaikka kirjoitussuoni on tukossa, aivot ja itsetutkiskelu tuntuvat olevan ylikierroksilla. Siispä lisää paljastelua siitä pimeämmästä minusta:
En jaksa hitaita ihmisiä, varsinkaan jos pitää lähteä liikkeelle. Olen kuitenkin itse uskomattoman hidas ruokailija. Myöhästelen, koska en vain lähde ajoissa liikkeelle.
En siedä pomottelua tai jahkailua, mutta olen itse todella huono päättämään asioita.
Kuten edellisestä postauksesta näkee, on aikoja, jolloin en siedä ihmisiä. Kuitenkin tarvitsen todella paljon ystävieni (omien ihmisten) aikaa ja läsnäoloa. Jos en sitä saa, loukkaannun.
Osaan olla todella pikkumainen ja kärsimätön.
Toisinaan oletan ympäröivien ihmisten osaavan lukea ajatuksia. Petyn, kun eivät osaakaan.
Epäilen, että minussa on tunnevamma.
Ehkä siksi tämä kappale.
Rakastun, mutta koskaan en kokonaan.
Kuka vaan voi väittää ymmärtävänsä
Ne klovnin kyyneleet
Kyyneleet
Yllätin itseni tänään leipomalla pitkästä aikaa. Siis jotain muutakin kuin pannukakkua... Omenahillomuffinit paisuvat uunissa jo yli äyräidensä.
Hieno on tuo kappale. Hieno on kirjoitus.
VastaaPoistaAjatuksia herättävä suorastaan. Tuo ajatusten sekameteli on niin tuttua. Paljon löytyy samaistuttavia kohtia, kuten pettymys siihen etteivät muut osaa lukea ajatuksia, ja miten ei toisinaan kestä muita, muttei voi olla ilmankaan. Puhumattakaan epäilyksestä tunnevamman olemassaolosta - tunteet kontrolloi muutenkin ihmistä, sen käytöstä ja ajatusmaailmaa liikaa. Kuitenkin tietyt tunteet ovat hienoja, ihania, eikä niistä tahtoisi päästää koskaan pois. Senkään uhalla, että ne syöksevät vain syvemmälle synkkyyteen.
Hyvin on kiinnostava tuo hullu nainen. :)
Täällä myös toinen Pariisiin kevään aktiivikuuntelija xD tai ainakin jokin aika sitten oli sellainen kausi, vaikka toki se uppoaa edelleen.
VastaaPoistaIhana lukea sun ihanaa blogia, oot oikeesti hyvä kirjoittamaan.
(äh, tuntuu nyt hyvin teinixiltä tämä kommentti, mutta älä välitä...päässä myllertää ;) )
Mm, kiitos. :)
VastaaPoistaJa oikeasti olisn halunnut linkittää tuohon biisin Johnny Depp (Pankkiryöstäjän rakkaus). Se vasta hieno onkin!