Vihdoinkin tuli joulu.
Kaiken hössöttämisen ja lahjapanikoinnin (tykkääkö se siitä, kamala kuinka kalliin lahjan sain) ja perinnesyömisen jälkeen. Istuin keittiön pöydän ääressä, join tuoremehua. Spotifyssä soi Death Cab for Cutie ja ulkona satoi lunta. Olohuoneen nurkassa joulukuusen valot loistivat keltaista valoa. Ja siinä oli joulu. Rauha siitä, että enää ei tarvitse suorittaa mitään, saan vain istua tässä ja tunnustella. Iloa siitä, että vielä on varaa pitää pari päivää lomaa. Vielä ehtii lukea yhden romaanin.
Nyt katselen pihatietä ja odotan vanhoja ystäviä kylään. Niiden kanssa on tanssittu vanhat, painettu valkolakki päähän, istuttu iltaa, ajettu autolla kotikaupungin kahta katua... ja joka kesä ja joka joulu pyrimme löytämään toisemme uudelleen välimatkojen ja vuodenkiertojen takaa.
Mutta kyllä minä jo vähän kaipaan kotiin. Sinne missä kaikki on minun. Missä tiedän paikkani, tapani ja tavarani. Minun kaupunkini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti