Postikortti II

On ihanaa saada postikortti. Vielä ihanampaa saada ihana ja hauska postikortti kaukaisesta kaupungista. Tässä tapauksessa kaukainen kaupunki on Riika. Jo postikortin matka voisi olla tarina. Se on vähän nuhjuinen lopulta kolahtaessaan eteiseni lattialle. Ja sen takana on pieni viesti, joka hymyilyttää. Sen on kirjoittanut ihminen, jonka kanssa joskus vietin (paljonkin?) aikaa. Joka joskus majoittui Joensuun kodissani ja joskus paljon aikaisemmin kysyi minulta silmät avaavan kysymyksen: vieläkö Tuo seurustelee Sen Uuden kanssa? Ihminen voi olla tuttu ja vieras yhtä aikaa. Niin kuin vanha kotikaupunki. Sen kaupungin ihmisetkin ovat yhtä aikaa vieraita ja tuttuja. Me tunsimme joskus - oletko sinä sama enää? Hän on sellainen, joka minä halusin olla. Mutta minä kasvoin sileäkarvaiseksi ja pantakaulaiseksi, erilaiseksi minuksi. Mutta minun keittiössäni soi Heli Kajo ja minä tanssin vähän ja leikkaan salaattia lautaselle suolipiirakan oheen. Mietin kaikkia hassahtaneita kavereitani, menneitä, olevia ja tulevia. He saavat minut iloiseksi. Iloiseksi kuten postikortti kaukaisesta kaupungista.

Poljetaan silti vaan...

Jatkona aiemman postaukseni ytimeen "rakkaus on silti, ei siksi".

Sama koskee myös ystäviä. Juuri ne rakkaimmat ystävät osaavat välillä olla ihan kökköjä, kompleksisia ja vaikeita. Ja vanhemmat. Urpoja mielipiteitä, joita lauotaan väärään aikaan. Silti. Rakkaita ovat. Tää on kaikille mun ystäville! t: kiukkupylly

Yksi lempiyhtyeistäni PMMP lopettaa toistaiseksi. Huipulla on hyvä lopettaa, kun lopettamista voi sanoa todella lopettamiseksi eikä unohtumiseksi. Pidän PMMP:n rouheudesta ja kummallisistakin sanoituksista. Kohkaaminen on hyvästä. Kiitos Paulalle ja Miralle!

Kun olet itsekäs ja kakaramainen
ja heikkohermoinen, typerä nainen
Kun seinää kaksin käsin päällä hakkaat
Hei vatipää: sul on sisäinen trauma
märiset enemmän kuin kakaralauma
ja hengittämästä vihaisena lakkaat

Silloin olet minun kuva
minä olen sinun kuvasi
Silloin sinä olet
minun paskapäinen paras kaveri

pmmp: mummola

Siunauksesta osattomat?

Välillä oma parisuhde ottaa todella rankasti päähän. Ahdistaa. Milloin me taas nähdään? Minulla on tuossa vapaata, mutta siinä on myös asiat X ja Y. Jos tuohon iltaan ei tule mitään, voin  lähteä ajamaan ja olla luonasi 48 tuntia. Onko sen takia järkevää ajaa? Seuraava mahdollisuus tapaamiseen on sitten kuukauden päästä - kolme päivää.

Nämä ovat meidän arkikeskustelujamme. Yhteisiä todellisia vapaapäiviä meillä on yleensä 2 kerran kuukaudessa (kuukausivapaa). Muina aikoina tapaamisiamme rytmittävät opiskelu tai työ. Tosi kiva, kun tulit, mutta mun pitää nyt mennä töihin. Sillä aikaa kun sinä teet puutarhakalusteita minä voin käydä tapaamassa paria kaveria. Illalla mennään sitten...

Seuranani on jatkuva huono omatunto. Ja ikävä. Yhteiselle ajalle lataa valtavat odotukset, mutta lopulta yhteinen aika menee kiukkuamiseen, matkaväsymykseen ja muun elämän pyörittämiseen.

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua "saako uskovainen seurustella uskosta osattoman kanssa". Yleinen mielipide (uskovaisissa piireissä) on, että jokaisella on tässä valinnan vapaus, mutta hyväksi se ei uskovaiselle ole. Ennen pitkää uskosta osaton vetää uskovaisen mukaansa maalliseen menoon ja sitten helvetin lieskat polttelee molempien takapuolia. Yleisiä perusteita, ja sinänsä ihan tosia, ovat erilaiset arvot, joista voi tulla suhteessa kinaa (etenkin lasten kasvatuksessa) sekä suhtautuminen eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin (alkoholi, seksi, avoliitto).

Minua järkytti keskustelun kovuus. Uskosta osattomia pidettiin lähes "saastaisina" eikä kukaan oikea uskovainen koskaan ryhtyisi tällaisen elämänkumppaniksi. Vilauteltiin jopa ajatusta, että Jumalan siunaus koskee vain uskovaisia pareja - vain uskovien suhde on Jumalan mielen mukainen. Mielenkiintoista vain olisi tietää, millä uskovaisuutta mitataan.

Itselle uskovaisuus ei ole koskaan ollut ehdoton kriteeri suhteessa, enkä Kalamiestäkään uskovaiseksi kutsuisi. Tärkeämpää on keskusteluyhteys - uskosta saa puhua. Meillä on yhteiset arvot ja ajattelemme monista "isoista kysymyksistä" samoin. Minulle usko on hyvin yksityistä. En kaipaa parisuhdeiltaa, jossa luetaan Raamattua ja rukoillaan yhdessä. Yhteistä kirkkohetkeä toivon kyllä toisinaan. Emme me riitele uskosta, minä kiukkuan persoonaeroista ja arkisista asioista. Niistä kai ne uskovaiset paritkin kiukuttelee? Vai eivätkö Jumalan siunaamat tappele ollenkaan?

Olen aina ollut herkkä ympäristön mielipiteelle. Mitä muut tästä ajattelee? Aikuisenakin tarkkailen ympäristöni viestejä - kelpaanko minä, kelpaako minun mieheni, kelpaako minun parisuhteeni? Koen valtavaa riittämättömyyttä. Minun suhteenin on vääränlainen, hajanainen ja siunauksesta osaton. Mieskin niin erilainen kuin mitä minulle Napakympistä lähdettäisiin etsimään. Ja minä valitsen väärin. Tuolla ulkona on rivissä ihmisiä odottamassa valmiina sanomaan taikasanat "mitä minä sanoin, kyllä tämän osasi arvata".

Välillä tuntuu, että jos vain minä valitsisin toisin maa täyttyisi yksisarvisista, jotka kakkaavat sateenkaaria, ja maailmassa olisi rauha ja kaikki ihanan pastellia. Kukaan ei vain vielä ole kertonut sitä oikeaa vastausta. 

Kompleksieni ja itkunpuuskieni keskellä silmäni sattuivat blogiotsikkoon Mielipiteeni rakkaudesta. Löysin lohdun sanat: 

Rakkaus on silti, ei siksi. 

Välillä riepoo, kun toinen on hidas ja jahkaa eikä ole intopiukeena lähtemässä joka paikkaan mukaan. Riepoo, kun pitää puolustaa ja selittää ja kuitenkin lopulta kaikilla on paha mieli. Vuosi tätä on menty.

Silti. 

Hän ajaa vuokseni 300 kilometriä. Hän valvoo kanssani saunaosaston lattialla, kun minulla on oksennustauti. Hän siivoaa keittiön, kun minä olen töissä. Hän kestää kiukkuamiseni ja hankalat työaikani. Hän käpertyy minnua vasten, kun vähiten sen ansaitsisin.

Näillä mennään, mitä on Herralta saatu.

Aikuiset ystäväni.

 

Erityistaitoni: Osaan istuttaa orvokkeja

Seuraavassa elämässäni olen: Opintotuen hakulomake

Mottoni: "Hajota saa, mutta pitää koota itsensä"

Kaikki olisi hyvin jos vain... Olisi tarpeeksi punaviiniä ja ydinaseita

Kerään: Roskia ja pölyä

Jos saisin olla päivän nainen/mies... Näkisin tissit aina kun haluaisin

 

Toteemieläimeni: Ginitiainen

Harrastukseni: ninjailu, angsti

Hävettää tunnustaa, mutta... Rakastan meheviä juoruja. Olenhan vanha haukka 

(Niin muuten minäkin!!)

Jos olisin säätila... Taifuuni

Elämäni tähtihetki: Naimisiin meno

Inhokki-ilmaukseni: "Herran terve"

 

Syntymäpäiväni: aprillia

Lempituoksuni: Puhdas pyykki

Jos olisin rakennus... Aitta

Lempileluni... Mersu 

Maailmankatsomukseni: silmien läpi

Suhteeni tämän kirjan omistajaan... On pelkkää kateellisten spekulaatiota

Työystävä kävi siunaamassa kotini. Oli siunattu olo, kun ympärillä oli niin paljon kivoja ja erilaisia ihmisiä. Eteisessä huojui kollegan tuoma elämäni suurin vappupallo, jota kissat katsovat kuin demonijumalaa. Urho teki kodin jätesäkkiin ja olohuoneen viimeisteleen sisustustaulu.

Hämäräpräiset otteet ovat nimettömäksi jäävien ystävien vastauksia Aikuiset ystäväni -kirjan kysymyksiin. Piinaavia kysymyksiä kirjan täyttäjälle, hymyjen aiheita minulle. :)

Ja ei, tässäkään postauksessa ei ollut juurikaan järkeä. Hauskaa vappua kuitenkin!

Uskovaisia.

Facebookin Uskovaiset nuoret on noussut valtakunnan tietoisuuteen. Olen siellä tarkkailemassa. Toteamassa kuinka nopeasti "aiheettomat" viestiketjut katoavat. Siis keskusteluketjut katoavat, koska ryhmässä pitää ollatilaa JEESUS<3<3<3 sekä muaahdistaaolkaamunkavereita -postauksille, joihin voi kommentoida lisää ihkusydämiä.


Tiesin jo ennen liittymistäni, ettei se ole minun paikkani. Epäraamatullinen kun jo ammatinvalintani (ja kutsumukseni) puolesta olen - ryhmän ylläpidon linjauksen mukaan. Mutta kävinpä katselemassa ja voimassa vähän pahoin, sekä yleisestä ilmapiiristä, mykistämisestä, että ihmisten tarpeesta provosoida ja provosoitua.

Ryhmässä on hyvä ylistää, pyytää ja saada rukousapua, mutta keskustelua se ei edes halua edistää. Ryhmä tukee tietynlaista valmista hengellisyyttä, mutta voi romuttaa epäilevän ja kyselevän uskon. Huomaan ryhmän herättävän minussa vanhat traumat siitä, kun Paavalilla päähän hakattiin.

Onneksi traumojen voittaminen sai tänään sysäyksen eteenpäin, kun sain arvosanan raamattupastoraali I:stä (1,5/2). Jei!

Ja bongasin minä somesta jotain muutakin:














Niinpä.

Ei pidä aliarvioida hyvää salaattia.

Ystävä kävi kylässä. Teimme salaattia. Ihan sellaista perus salaatti-kurkku-paprika-tomaatti-feta-leipäpala-settiä. Söin sitä iltapalaksi pastoraalikurssille valmistautumisen lomassa. Oli vieläkin hyvää.

On hauskaa, kun naiset tapaavat. Keskustelussa on kymmenen asiaa päällekkäin ja sujuvasti sukkuloidaan aiheiden välillä. Sivussa syödään hyvin - vaikka vain sitä salaattia.

Aamulla alkaa matka elämäni ensimmäiselle pastoraalikurssille. Minä ihan jännitän. Osaanko minä? Olenko minä riittävän hyvä? Voiko sen reputtaa? Jos minä en muistakaan, missä kerrotaan pellon myynnissä kavalletuista rahoista, kun sitä kysytään? Kuka muuttui suolapatsaaksi katsottuaan taakseen?

Pastoroitumisesta jatkan suorilla ISKO-leirille. Koulutettavasta kouluttajaksi.Laukkuun on pakattu taisteluvarustus kaikkiin olosuhteisiin.

Legendan mukaan istuin viisi vuotta Humpan kahvilassa ja valmistuin. Tartuin ajatukseen tänään. Ajattelin, etten olekaan niin huono. Jos katson, missä olen nyt, en ole elänyt elämääni niin väärin - vaikka se muiden silmissä näyttäisi vain kahvilassa istumiselta.Väkisin tässä on jotain saanut aikaan, valmiiksi, hyvin.

Ei pidä aliarvioida hyvää salaattia. Eikä varsinkaan hyvää kahvipöytäkeskustelua.

Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme.

Can we dance upon the tables again?

Joskus jään jumiin biiseihin. Sellaisiin kuin Somebody that I Used to Know tai One Day. En pääse irti Bat For Lashes'n Laurasta. Hyräilin sitä tänään kaupan hyllyjen välissä, kun vastaan tuli tuttuja seurakuntalaisia kuin pyhiinvaeltajia Pietarin kirkolla. Olen jumissa Lauran tunnelmassa. Ajatukset ovat muhjua. Tuntuu valomerkiltä.

You say that they've all left you behind
Your heart broke when the party died

Puin tänään päälle ensimmäistä kertaa kesätakin, kirkuvan punaisen. Tien toinen laita oli kuiva. Olisi voinut tuntua keväältä. Minun mieleni on harmaa, muhjuinen. Monta päivää kaikki asiat ovat vain ärsyttäneet. Pään sisällä on liikaa ajatuksia, asettumattomia asioita. 

When your smile is so wide and your heels are so high 

You can't cry

Minä teen työni ja valmistaudun pastoraaleihin. Teen listoja paperipaloille. Minä tiedän, missä ammattihymy syntyy. Silti tunnen huonommuutta. Ehkä en vain yritä tarpeeksi. 

And in this old horror show
I've got to let you know
Ooh Laura, you're more than a superstar 

Onneksi minulla on ystäviä, jotka ovat ammattiauttajien tasoa. Soittavat kysyäkseen mitä kuuluu ja siinä voi mennä tuntikin. Oman elämän sekasorron keskeltä he jaksavat avata korvansa ja sydämensä. Eikä tämä kevään raskaus synny siitä, että asioita on paljon. Olen aina ollut tehokas, kun kalenteri on täynnä. Raskaus syntyy muhjusta, mielenpohjan painosta. Se katkoo siivet.