torstai 16. lokakuuta 2014

Kirkko ja kapakka.

Taivas on juoppojen kapakka
Kertoo Zen Cafe. 

Meillä on Kalamiehen kanssa varattuna kirkko ja kapakka.
Me menemme naimisiin!

Saako tästä olla innoissaan? Kuinka paljon? Missä vaiheessa?

Me emme ole erityisen romanttisia ihmisiä kumpikaan. Kosinta tapahtui liitutaululla ja hääpaikan ja -päivän valinta minun töiden asettamilla reunaehdoilla. En ole suunnitellut häitäni pikkutytöstä asti, mutta päivän varaaminen herätti minussakin uinuvan hääsuunnittelijan - ja Kalamiehessä myös. Hänelle kuuluvat hääauto ja matka, minulle pöytäkoristeet ja kukat. Kutsujen ilme, samoin kuin ohjelma, kuuluvat yhteiseen suunnitteluun.

Juhlapaikaksemme valikoitui vanha kapakka. Ihan alkujaan rakennus on ollut navetta. Sitten siitä tuli tanssiravintola ja kapakka. Uusien omistajien myötä siitä on kuoriutunut vallan kelpo juhlatalo. Vaikka kolmesta vaihtoehdostamme tämä musta hevonen nousi melkein heti suosikkilistan kärkeen, piti valintaa silti miettiä jonkin aikaa. Koska paikalla on maine - etenkin paikallisten mielissä. Koska piha on ruma - käytännössä pelkkä iso hiekkaparkkipaikka. Muissa vaihtoehdoissa miljöö olisi ollut ihana, vanha ja arvokas. Ja ahdas. Vieraslistalle kertyi nimiä yllättävän paljon (etenkin kun halusin pitää kiinni periaattestani, ettei kenenkään tarvitse tulla ilman puolisoaan).

Valitussa tilassa saamme kaikki vieraat istumaan samaan tilaan. Loppukesästä sataa kuitenkin, joten hiekkaparkkipaikalla ei tarvinne olemalla olla. Sisätilasta on saatu uusien omistajien myötä varsin viehättävä ja sinne on helppo viedä myös omia somisteita. Lopulta tuollainen vähän rouhea, mutta käytönnöllinen tila on eniten meidän juttu.

Kirkko on minun kotikirkkoni. Työvuoroon on toivottu turvallisia ihmisiä.

Eihän elämästä koskaan tiedä. Lähipiirissä on sen verran heikossa hapessa olevia ihmisiä, että samalle kesälle saattaa mahtua surujuhlaakin. Voihan se olla, ettei tämä kestä. Voihan se olla, että talven lumet romahduttavat juhlatalon katon ja etuajassa tulevat syysmyrskyt pieksevät juhlaväkeä kirkon pihassa, kun hääauto on jäänyt kaatuneen puun alle jumiin.

Eihän sitä koskaan tiedä. Voihan tämä toimiakin.

I wish that we could give it a go
See if we could be something

Kate Nash

6 kommenttia:

  1. Tai voihan siinä käydä niinkin, että kaikki menee ihan hyvin, ja tarinalla on onnellinen loppu :) Mites, mikä määrä kaasolle sallitaan hajoilua ja töhöttämistä?

    -Sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajotaan yhdessä! :D Töhöttäminen on myös ihan sallittua.
      Ja toiveissa on, että kukaan ei saa ikuisia tarumoja. Mä olen vaan niin iloinen, että mulla on kaasona näpertelijä ja kukkaihminen!

      Poista
  2. Olen yrittänyt jo moneen otteeseen kommentoida tänne, mutta jostain syystä viesti on omilla tunnuksillani aina hävinnyt jonnekin. Nyt sitten vihdoin on pakko jättää viesti: Onnea hirmuisesti!

    Rakkaus on tahtomista (monta kertaa varmaan itsekin hääpuheissa olet näin sanonut), niin se vain on. Onnistutte varmasti kun tahtotila on oikea. :) Onnea teille rakastuneille!

    Terv. Laura (Kuopiosta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger ei jostain syystä aina suostu leikkimään meidän kanssa.

      Kiitos Laura! :)
      Terkkuja Kuopioon ja lapsiperhe-elämään!

      Poista