Kokemuksia äänikirjasta.

Kesän seikkailuihin kuului myös villiksi heittäytyminen kirjastossa. Lainasin äänikirjan.

Olen ollut etäisesti tietoinen äänikirjojen olemassaolosta, mutta en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi sellaisen hankkimista. Nyt kuitenkin edessä oli jälleen kerran se sama 300 kilometriä pitkä reitti, joten ajattelin kokeilla josko keskittymiskyky riittäisi.

Kirjastossa piti ensimmäisenä kysyä ihan apua, että mistä sellaisia ihmeellisyyksiä löytyy ja hyllyn luona ihmetystä herätti valikoiman laajuus. Äkkiseltään en löytänyt mitään mielettömän puhuttelevaa (olisi ollut hauska kuunnella vaikka joku jo tuttu kirja), joten päätin tutustua kahteen ihmeeseen kerralla.

Rosa Liksom: Hytti nro 6. Muistan, että kirja oli ilmestyttyään pinnalla ja itseään kultturelleina pitävien ihmisten "pakko lukea" -listoilla. (Tarkistin asian nyt, ja ihan siis Finlandia-palkinnon on voittanut tämä.) Takakansi ei napannut yhtään, mutta olen jo aikaa sitten lakannut valitsemasta kirjoja takakansitekstien perusteella. Tosin tässä tapauksessa takakansi piti lupauksensa: Suomalainen opiskelijatyttö ja venäläinen mies joutuvat sattumalta samaan junahyttiin ja matkustavat Siperian junan hytissä nro 6 halki Neuvostoliiton. Samalla tyttö tekee matkaa itseensä. 

Tavallisena kirjana Hytti nro 6 olisi jäänyt minulta varmasti kesken. Se toi mieleeni lukiossa lukemani Mika Waltarin kirjan, jossa nuori mies matkasi junalla. En muista kirjasta mitään muuta kuin puuduttavuuden ja junan. Onko olemassa oikeasti innostavaa matkakuvausta? Liksomin kirjan pelasti minun kohdallani se, että joku toinen luki sen minulle.

Pidin Hytti nro 6:n kielestä ja kuvauksista. Mielenkiintoisinta antia olivat tytön muistot Moskovasta ja sinne jääneistä ihmisistä.Miehen rasvaiset jutut ärsyttivät samalla tavalla kuin kadun miesten vihjailut - humalainen mies on aina humalainen mies sekä Suomen kadulla että Siperian junassa. Analyyttiselle ihmiselle kirja tarjoaisi paljon. Moni viittaus meni minulta varmasti ohi, sillä en juurikaan tunne Neuvostoliiton historiaa (tai 1980-luvun todellisia elinolosuhteita) saati venäläistä kirjallisuutta. Pakko tunnustaa, ettei ihan hirveästi kiinnostakaan. :P

Lukija oli todella hyvä. Pertti Sveholmin ääni sopi loistavasti juuri tähän teokseen. Kirja kun oli lähinnä miehen yksinpuhelua tai maisemakuvausta. Yllätyin iloisesti siitä, miten vähän mitään kikkoja lukija käytti. Ehkä hienonhieno äänenpainon muutos siellä täällä, mutta ei edes mitään yritystä kuvata henkilöitä tai tunnetiloja liiallisella eläytymisellä. 

Kokemus äänikirjasta: Positiivinen. Voisin lainata toistekin etenkin pitemmälle automatkalle. Tässä kirjassa oli 6 levyä, joista jaksoin putkeen tai pienellä tauolla kuunnella kaksi peräkkäin (noin 2,5 tuntia) ennen kuin keskittyminen herpaantui. Ajoa onneksi tuli kahteen viikkoon useampaankin suuntaan, joten aika ja kirja kuluivat nopeasti.

Kokemus Rosa Liksomin Hytti nro 6:stä: Epämääräinen.

Ja niin jää taakse talvinen Moskova, teräksensininen kaupunki jota ilta-aurinko lämmittää. Taakse jää Moskova, kaupungin valot ja kovaääninen liikenne, kirkkojen piiritanssi, teini-ikäinen poika ja kaunis tummahiuksinen nainen jonka kasvojen toinen puoli on turvoksissa. Taakse jäävät pikimustaa, kärttyistä taivasta vasten loistavat harvat neonvalomainokset, rubiinitähdet Kremlin torneissa, hyvän Leninin ja pahan Stalinin vahatut ruumiit ja Mitka, taakse jää Punainen tori ja Leninin mausoleumi, Gum-tavaratalon kierreportaiden rautapitsikaiteet, kansainvälinen Intourist-hotelli valuuttabaareineen, hotellin siivouskomeroista asuinpinta-alaa salaa valtaavat, länsimeikeistä, parfyymeistä ja parranajokoneista kiinnostuneet, synkeät kerrospäivystäjät. - - -  
(Hytti nro 6 s. 8)