Minun kotini on jännä. Tänne näkyy kirkko heijastuksena naapurin ikkunasta. Vanhaan kotiin kirkon kupoli näkyi järven yli. Täällä katselen olohuoneen ikkunasta vastakkaisen talon ikkunaa, joka heijastaa minulle kotikirkon kupolin.
Jumala löytää keinot olla läsnä.
Teimme äidin kanssa verhovaihtarit. Olen kaipaillut olohuoneeseen uusia verhoja, mutta mieleisiä ei oikein löydy - kuten ei sitä kangasta sisustustauluunkaan. Äiti keksi, että ottaa minulta verhot itselleen ja minä keksin, että voisinkin sovittaa äidin talviverhoja itselleni kesäverhoiksi. Ja hyvin sopii! Edullista ja ekologista ja ennen kaikkea helppoa.
Kävimme tänään myös kirpputorilla ja teimme hyviä löytöjä. Nyt minulla on kappa keittiöön ja siihen sopiva kaitaliina. Kirjahyllyn päällä patsastelee uljaana Pentikin Poro (pienenpi seuralainen minulla olikin jo valmistujaislahjasi saatuna).
Kevään valo tulee kotiini kauniisti, ei liian suoraan, ei liian kirkkaasti.
Tänään on vapaapäivä ja olen hoitanut iltapäivän työasioita. Tyhmää. Tiedän. Nyt voinkin seurustella syyllisyyteni kanssa lopun päivää ja miettiä kauhuskenaarioita ensi kesästä.
Minulla on ikävä Kalamiestä. Että olisi tässä ja sanoisi
älä ole hölmö, ei tuommoiset ole itkun aiheita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti