Kuntoutuja.

Parisuhdekuntoutuja.

Termi tuli mieleeni, kun viikon aikana on tässä puitu parisuhteita ja suhteettomuuksia. Minua helpottaa kaikenlainen määrittäminen, lokeroiminen ja listaaminen. Asioita on helpompi käsitellä, jos niillä on nimi, käsite. Ja toisaalta lokeroimalla itseni laatikkoon, jota ei virallisesti ole, annan itselleni luvan olla ja tuntea niin kuin olen ja tunnen. Kuten kaikilla kuntoutujilla, minullakin on hyviä ja kirkkaita päiviä, jolloin katson liian pitkään sitä eläinlääketieteen kandia. Sitten on huonoja päiviä, jotka päätyvät kyyneliin, vihaan, valvomiseen. Niitä päiviä, kun kaikki päättyy yhä uudelleen eteisen lattialle.

Ajatus lähti siitä, kun selitin eron olevan yksinäinen, pitkä ja kivinen tie. Ihan kuin mikä tahansa toipuminen, kuntoutuminen, paraneminen, kasvaminen. Irti päästäminen. Sillä joskus suhde on ollut elämäsi keskiö. Joskus sairaus tai riippuvuus on ollut elämän keskiö. Sitten siitä kuntoudutaan, opetellaan olemaan ilman. Vaikka päättynyt suhde olisi jokin surkuhupaisa muutaman kuukauden heilastelu, siitäkin saa toipua. Pitää vähän kuntoutua ennen kuin voi mennä tuonne ulos ja raahata matkamuistoksi kotiinsa jonkun könsikkään. Tai minun pitää kuntoutua. Ja minun pitää antaa itselleni lupa tähän olemiseen.

Ja pitkiin iltoihin Arno Kotron kanssa.

suhteilla on monta loppua
aluksi ostaa kotiin liikaa ruokaa
     ei enää kahvia kahdelle

sitten purkaa kotisoiton
unohtaa numeron
     koodin edellisestä elämästä
kaksi joulua lähettää kortin ja muistaa
syntymäpäivän

sitten vain muistaa

ensimmäinen kesä
ensimmäinen juhannus
ensimmäinen joulu ja joulukuu

niiden ensimmäisten jälkeen helpompaa
olla niiden toisten kanssa
(Arno Kotro, Musta morsian. Like 2005)

En väsy hehkuttamaan Kotron kirjoja Sanovat sitä rakkaudeksi ja Musta morsian. Ehdottoman suosikkikirjani Auringon aseman jälkeen nämä kaksi ovat parhautta. On jotenkin hoitavaa, että joku toinen (vaikka fiktiivisestikin) kuvaa jotain, mitä itse elää ja tuntee. En ole ainoa hullu.