himmeän sinisessä yössä
sateen kohistessa kadun asfalttiin
havahdun niin polttavaan ikävään
että tahtoisin olla kuollut
ja kaikki minussa huutaa mitä olisi voinut olla
ja ohitseni liukuvat tyhjinä elämän ruhtinasyöt
DonHuonot - Sininen yö
Ikävä iskee yllättäen.
Leirikeskuksen emäntä leipoo pullaa ja minä mietin sinua. Meidän kahvihetkiämme. Mietin sinua, kun selkääni särkee. Sinä tulet vastaan ambulanssin sinisissä välkkyvaloissa. Sohvassani on kokoisesi kuoppa ja alennusleffoja selatessani löydän monta yhdessä katsomaamme.
Ja pimeinä iltoina voi taas löytää taivaalta tähtien seasta satelliitin.
En osaa olla missään. En jaksaisi enää asua äidin nurkissa, vieraaksi muuttuneessa lapsuudenkodissa. En jaksaisi pusertaa itsestäni vielä yhtä leiriviikkoa iloisena työminänäni. En haluaisi palata vielä takaisin kaupunkiin, joka joskus oli enemmän koti kuin mikään muu. Sekin on nyt jotenkin sijoiltaan. Minulla on iso ikävä jonnekin, mutta missään ei ole hyvä.
voimia. <3
VastaaPoistaI will survive
VastaaPoistaI always do
-R
"ihmisessä on ääretön kaipaus, jota mikään äärellinen ei voi täyttää" ei kovin lohduttavaa, mutta aika totta :/
VastaaPoistaTuo lainaus on kyllä hyvin totta. Moneen kertaan todeksi elettyä, surullisuudessaan myös lohdullista. Paljon olen miettinyt sitäkin, että oman kaipauksen takana on se ääretön kaipaus.
VastaaPoistaOlen nyt vahvasti tämän hiljaisuuden ja ikävän teeman äärellä. Ihmisen kaipuu ja jumalkaipuu limittyvät. Kaipaa jotenkin todeksielämistä... äärettömän kohtaamista äärellisen kautta.
Hyvin värikkään viikon viimeisillä metreillä mietin näitä. Tai oikeastaan kannan ne mukanani jo uuteen viikkoon. :)