Negaatio.

Tunnustan! Olen pessimisti. Olen suorastaan rasittavan pessimistinen. En sillä tavalla hauskasti ironinen, vaan lähinnä sellainen pohjamutien asukki, joka ei usko auringon nousevan ennen kuin näkee sen taivaalla - joka aamu. Toisinaan saan elämänasenteeni kuulostamaan hauskalta, mutta ei se oikeasti ole. Parhaimpina päivinäkin olen "realisti", joka kyllä muistaa, että salama voi iskeä samaan paikkaan monta kertaa. Ja ihan varmuuden vuoksi menen sateenvarjon kanssa tänne pellolle seisomaan.

Tunnevamman lisäksi minulla on asennevamma. "Todennäköisesti kaikki on jo mennyt pieleen." Eliniänodotteeni on siis hieman keskivertoa lyhyempi: todennäköisesti stressaan ja murehdin itseni hengiltä. "Totisesti, ei murehtimalla voi lisätä elämäänsä kyynäränkään vertaa!" sanoisi Jeesus. Ainakin soveltuvuuspsykologi antoi miinuspisteitä negatiivisuudesta. Lisää kuulemma riskiä uupua työssä. Todennäköisempää lienee, että työyhteisö väsyy pirunmaalailuun ja savustaa minut ulos. Tai loppukin maailma kuulee jo soittoäänestä, että nyt sillä on taas vähän paskaa - ja jättää vastaamatta.

Mutta ainakaan minun ei tarvitse muiden tavoin hokea työhakemuksissani kuinka positiivinen ja elämänmyönteinen olen. Yleensä kuitenkin annan ihmisille iloisen ja reippaan mielikuvan. Onhan sekin totta. Mutta pitemmän tuttavuuden jälkeen kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että minä en ole mikään varsinainen "neiti päivänsäde", vaikka hymyilen ja käytän keltaista paitaa.

Ennen olin iloisempi. Nauroinkin paljon enemmän. Minulla oli sellainen hauskan ironinen ote elämään. Nyt se on lähinnä väsynyttä kötinää. Eikä tämä ole kivaa. Olen kuitenkin rakentanut negatiivisuudesta itselleni jokseenkin toimivan mutta sitäkin epäilyttävämmän selviytymisstrategian. Jos koko ajan odottaa maailmanloppua, niin kaikki muu tuntuu vähän pienemmältä, eikö?

Tietoisuus siitä, että tähänkään epäonnistumisen kipuun ei kuole, ei kuitenkaan varsinaisesti nosta elämänlaatua. Käyn edelleen yhden naisen sotaani yhtä jos toistakin asiaa vastaan. Minua ajaa jokin syvälle sisimpääni haudattu toivo ihmeestä. En siis osaa negatiivisuuttakaan kunnolla.

Eikä  sodissa ole voittajia.