Hunajaisia iltoja.

Pidin pitkän viikonlopun. Kävin katsomassa elokuvan Black Swan. Täysin erilainen elokuva kuin ajattelin, mutta silti hyvä. Oscarinsa ansainnut. Haluan ehkä katsoa sen joskus uudelleen ymmärtääkseni paremmin, nähdäkseni enemmän. 

Istuin iltaa kaverin luona. Leivoin pitkästä aikaa, kun kerrankin oli "hyvä syy". Löysin ohjeen Millamaarin blogista. Feta-sipuli -piirakka toimii! Ehkä ihastuin Mumen kuvaukseen "suolipiirakasta", jolta tuo lähinnä näyttää, mutta makukin toimii. Etenkin lämpimänä. (Ja kelpasi myös lihansyöjämiehille, toim.huom.) Laitan tähän ihan kuvankin, jotta voimme vertailla onnistumisen astetta. ;)

Yritän nauttia keväästä. Pukeudun hameeseen, jotta kauniit saappaani näkyvät. Istun pitkään kahvilla ja muistan, kuinka kauan kahvipöytätarinoiden tapahtumista on. Kuinka kauan olen ollutkaan täällä, Joensuussa, ja kuinka paljon kaikki on näinä vuosina muuttunut. Yritän tarttua näihin päiviin, sillä ensi keväänä olen jo jossain toisaalla. Juuri nyt tämä pätkä lempikirjastani kuvaa elämääni, elämäämme täällä, parhaimmillaan:

On hunajaisia iltoja, sellaisia, joina me kokoonnumme syömään ja juomaan, minä ja kaikki minun ystäväni, eikä vielä lapsen itkua missään. Hunajaisia iltoja, niistä olen lukenut ja haaveillutkin, me teemme ne itse, ei kukaan muu enää kertomassa, emmekä me sellaista haluaisikaan. --- Meidän poskemme ovat päivän jälkeen punaiset ja me emme katso peiliin moneen päivään. Me pelkäämme vähemmän kuin ennen, me nauramme enemmän kuin ennen, me katsomme toisiamme silmiin ja saatamme itkeäkin. Niin tästä kaupungista on tullut minun kaupunkini. Näen sen omilla silmilläni. On paikkoja, joissa käyn joka päivä, ne ovat minun paikkojani. Nämä kadut ovat minun katujani, ja minä ja ystäväni, me asumme yksin ja osaamme sen. Meillä on koiria ja lapsia ja huonekasveja, eikä tämä ole pelkkää leikkiä enää.
-Ranya ElRamly, Auringon asema (Otava 2002) 

Meillä on hoitokissoja ja puolikkaita koiria, hääsuunnitelmia ilman puolisoa. Meillä on opintolainaa ja asumme ahtaasti vuokralla. Kun viini loppuu, teemme pulloista maljakoita ja sijaamme ainoaan huoneeseemme varavuoteen. Istumme toistemme luona liian pitkään, tulemme kylään kysymättä lupaa. Tunnemme toistemme lukusalipaikat. Joskus minun tulee niin kamala ikävä tätä kaikkea.

Minä sain ruusun - naistenpäivän kunniaksi! Vieno vihjailu, että oveni takana voisi olla jotain, ei toiminut, mutta kun riittävän kauan rautalangasta vääntää...
Se on kaunis. Kiitos. :)

Ja hyvää naistenpäivää!