lauantai 30. lokakuuta 2010

Yössä.

Miksi on niin vaikeaa mennä nukkumaan? Yksinään vain haahuilee ympäri kämppää tai istuu vessan lattialla tuijottamassa eteensä. Unohtuu ajatuksiinsa. Tunnustelee yön hiljaisuutta, etsii vielä yhden biisin, jonka haluaa kuulla. Katselee ikkunasta naapuritalon yksinäisen naisen kissaa ja miettii, onko minunkin tulevaisuuteni tuollainen. Alan ymmärtää elämäni miehiä, jotka valvovat viiteen ja heräävät puhelinsoittoihin kahdeltatoista.Yö vangitsee. Silloin kukaan ei vaadi mitään.

Kyse ei ole unettomuudesta. Jos menisin nukkumaan, nukkuisin. Siististi kerällä aamuun asti - unia näkemättä.

Ehkä se johtuu tästä yksinäisyydestä. Yksin eläessä ei tarvitse tiskata, jos ei huvita. Ei tarvitse mennä nukkumaan, jos ei huvita. Vaikka uni on ystävä ja puhdas keittiö elämän ilo, aina se ei riitä. Toisinaan toivon, että olisi joku, joka sanoo, että mennään jo nukkumaan. Joku, joka tulee minun ja tämän maailman väliin, käpertyy minua vasten. Alan ymmärtää, miksi niin monet soittavat Palvelevaan puhelimeen vain kuullakseen sanat "hyvää yötä".

Toisaalta olen sielultani yöihminen. Pidän öisestä kaupungista, katuvaloista ja hiljaisuudesta, tähtitaivaasta. Erityisesti pidän niistä hetkistä, jolloin pysähtyy ystävän kanssa katulampun alle sanomaan vielä yhden asian - ja kaikki on hetken tässä.

3 kommenttia:

  1. Nyt löysin tänne! Todella kauniita, henkilökohtaisia ajatuksia, jotka on vielä hyvin kirjoitettu. Tervetuloa myös minun blogiini vierailemaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Ja sua kävinkin jo kurkkaamassa, ihania kuvia!

    VastaaPoista
  3. Ja sitten kun on se toinen, joka vieressä köllöttää, niin toivoo että olis isompi sänky, tai sais nukkua yksin. Sitten kun sänky taasen vapautuu kokonaan itselle, sitä toivoo, että se toinen olisi taas vieressä.
    Sellainen on ihminen. Sitä haluaa sekä pitää kakun, että syödä sen.

    VastaaPoista