tiistai 19. lokakuuta 2010

Melankolian riemut.

Herätessäni näin ensimmäisenä lehdettömän puun harmaata taivasta vasten. Surumielisyys laskeutui. Syksy on lempivuodenaikani, sen hämäryydessä ja kirpeydessä on jotain todella lohduttavaa. Nyt lehdettömyys ja värittömyys vain tuntuivat tulevan liian pian. Vallitseva vuodenaikan yllätti muutkin kuin VR:n.

Väsyin suureen homokeskusteluun. Tuntuu, ettei mistään muusta voida puhuakaan. Ja paskat argumentit kunniaan! Nyt pitäisi valita puolensa ja kaivaa itselle bunkkeri, jota puolustaa. Olenko fundamentalisti vai olenko liberaali? Suurin ongelmani tuntuu olevan se, että maailmani ei enää suostu olemaan mustavalkoinen.

Tänään asetin naisellisuuden käytännöllisyyden edelle. Sain lahjaksi lahjakortin Sokokselle. Tarkoitukseni oli ostaa pyyhkeitä ja lakanoita, joihin lahjakortti oli tarkoitettu. Ostin kalliin hajuveden. Ylellisyyden, johon minulla ei olisi varaa. Naisellisuuden, johon olen vasta kasvamassa. Valintani teki minut todella onnelliseksi. Ainakin hetkeksi.

Eikä onni voi ollakaan muuta kuin hetki. Onni syntyy hetkistä, jotka ovat niin lyhyitä, ettei niitä edes ehdi tajuta ennen kuin ne ovat menneet. Onni on ystävä, joka kuuntelee. Onni on palanen ylellisyyttä. Onni on elokuva, joka koskettaa niin, ettei voi muuta kuin itkeä. Onni on tanssivia lehtiä pihatiellä. Onni on kappale, jonka vihdoin löytää - ja joka sanoittaa jotain, mistä itse ei saa kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti