keskiviikko 7. tammikuuta 2015

"No, me tavattiin alttarilla"

Avalla alkoi eilen uusi ohjelma Ensitreffit alttarilla. Ohjelma on jo suivaannuttanut hyvän joukon ihmisiä, ja yleinen mielipide on, että tässä halvennetaan avioliittoa (ehkä lähes yhtä pahasti kuin uudella avioliittolakiesityksellä). "Ainakaan kukaan näistä ohjelmaan hakeneista ei ole hakenut siihen mukaan muuten kuin julkisuutta tavoitellakseen. Ei voi toimia."

Itsekin piti ohjelma virittää katsomosta näkyviin heti illalla. Hyvin skeptisesti aloin ohjelmaa katsoa ja Kalamiehelle huutelin, kuinka "joku Pera 3kk sinkkuna ei todellakaan tartte tätä ohjelmaa pariutuakseen!" Alkukuvissa vilahteli monenlaisia sinkkuja, mutta onneksi varsinaiseen pariskuntakamppailuun päätyivät noin kolmikymppiset, pitempään sinkkuna olleet ihmiset. Kukaan heistä ei ollut ruma tai rassukka - eikä toisaalta tyrkky julkkisbimbo. Näin heissä pintaraapaisun ihmisistä, jotka ovat perustyytyväisiä omaan elämäänsä, mutta joiden parisuhdekaipaus on jäänyt vastausta vaille.

Ohjelman asiantuntijat, pari psykologia/perheterapeuttia, pappi ja folkloristi, vaikuttivat myös ihan tolkun ihmisiltä. He puhuivat fiksuja avioliitosta ja parisuhteesta. Heillä oli perusteita sille, miksi jotkut toimivat (ainakin paperilla) hyvin parina. Ja esimerkiksi papin haastattelu ennen vihkimistä (ilmeisesti kaksi paria vihitään kirkollisesti ja yhdellä on siviilivihkiminen) oli hyvä. Siellä puhuttiin tahdosta ja luottamuksesta. Ihan samoista asioista, joista puhutaan myös muiden parien kanssa.

Näiden "ikisinkkujen" puhueissa kuitenkin korostui nimenomaan tahto. He olivat päättäneet, että enää ei suhteissa roikuta vain tavan vuoksi tai jotta olisi joku. Oli väsytty etsimään sitä jotain - ja tässähän ei itse tarvinnut tehdä oikeastaan mitään muuta kuin perusteelliset psykologiset testit ja täytellä pari muuta lomaketta. Ei ikäviä Tinder-treffejä tai kuumottavaa odotusta siitä, soittaako se baarituttu koskaan takaisin. Jotenkin, ainakin ensimmäisen jakson perusteella, tässä sitoutumisvalmiit ihmiset etsivät kaltaisiaan - ja toivottavasti löytävät.

Onhan se hullua mennä naimisiin edes tapaamatta kertaakaan. En minä haluaisi. Mutta olen minä vihkinyt pareja, jotka eivät vuosienkaan yhteisen historian jälkeen osaa sanoa, miksi haluavat juuri tuon toisen kanssa naimisiin - tai ylipäänsä avioon. Olen vihkinyt salamarakastuneita ja pikaeronneita. Ei sitä alttarilla tahtoessaan voi kukaan täysin tietää, ketä lupaa tahtoa rakastaa aina. Tottakai siinä hetkessä uskoo siihen, että tahtoa löytyy molemmilta ja aina kuolemaan asti. Mutta varmaksi et voi tietää.

Onhan se hullua muuttaa sokkona häiden jälkeen viideksi viikoksi yhteen. En minä haluaisi. Mutta toisaalta mietin, että viisi viikkoahan on tosi lyhyt aika. Siinä ehkä ehtii ihastua toiseen. Tai ehtii tulla sairaaksi raivosta, jos toinenkin on ihan epätäydellinen puolikas. Toivoisin, että nämä nyt ohjelmaan valitut tahtoisivat katsoa jutun hieman pidemmällekin. Kyllä sitä 6-8 viikkoa asui harjoittelussakin ties missä murjussa ties kenen kanssa. Mutta entäs sen jälkeen, kun ei enää ole "pakko"?

Kyllä, koukutin itseni tähän sarjaan ihan yhtä pahasti kuin Teiniäitien kaikkiin kausiin. :D

Tämä ohjelma herätti myös Kalamiehen ja minun välille keskustelua. (Tietysti koko ohjelma oli mieheni mielestä typerä idea.) Pohdimme myös kysymystä "erotaanko nykyisin liian helposti" toiselta suunnalta: mennäänkö nykyisin liian helposti naimisiin? Ja toisaalta, Kalamiehen 10 pisteen kysymys: Mitä se erilleen kasvaminen on?

Ehdotin, että se on sitä, kuin toinen herää aamulla ja toteaa: en halua tätä enää. Mutta ilmeisesti tässä haettiin jotain sellaista, mistä minulla ei ole kokemusta. Siis sitä, että seurustellaan teinistä asti, mennään naimisiin ja sitten  noin kolmessakympissä alkaa tuntua siltä, että olenkin kasvanut eri ihmiseksi kuin ajattelin, ja erilaiseksi kuin tuo toinen ajatteli. Silloin voi joko yrittää vielä kasvaa uudella tavalla samaan suuntaan - tai erota. 

Siinä sohvalla ohjelmaa katsoessani mietin myös omia suhteitani. Miksi jokin toimi paremmin kuin toinen? Miksi jonkun (yhden) kanssa voi olla eronkin jälkeen ihan hyvä ystävä ja toisten kanssa välissä on vain kiviä ja partateriä? Miksi jonkun kanssa alkaa jo ekoilla treffeillä ahdistaa ja toisen kanssa voi säätää ikuisuuksia - jutun johtamatta mihinkään?

Mikään asiantuntijatiimi ei olisi mistään hakemuksista mätsännyt minua ja Kalamiestä. Silti tämä homma on toiminut kaikkein parhaiten. Jotenkin se vain lähti eri raiteelle jo alussa.

Miten ja miksi tuntuikaan kuin ystävä vanha oisit. Ikkunaan tuntemattomaan miksi sä katsoitkaan? Miten ja miksi vain minut löysit merestä ihmisten? Miten sä sait mut syttymään roihuksi tunteiden
-S. Edelman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti