Kirjoitin graduni tämän miehen teologiasta.
Arvostan hänen päätöstään jättää virkansa, kun voimat eivät enää riittäneet.
Jumalan rotikasta tulikin radikaali.
Tänään on sellainen päivä, että olisin valmis jättämään tämän.
Fuck this shit! I quit!
Minua ei ole hetkeen ahdistanut tämän virka tai kutsumus, vaikka se onkin ihmistä suurempi.
Hetkeen ei ole ahdistanut edes se, että olen laiska teologi, heikko ajattelija.
Minua ahdistaa byrokratia, strategia, matkalasku, kirkkolaki, resurssit, perustehtävä, budjetti, palkkajärjestelmä, vuosilomasuunnitelma, kirkollisvero, vaalit ja veljeskateus.
Näin pari mainitakseni.
Ratzinger ei halunnut olla paavi. Hän on viisas mies.
Mutta Vatikaanin piipusta tuli valkoista savua
ja parvekkeella vilkutti paavi Benedictus XVI.
Ahdistikohan sitä?
Syyttikö muut pyrkyriksi?
Tänä aamuna tuli itku.
Jos ei tämä virka ole ihmistä suurempi,
niin hallinnollis-strateginen peli on.
Feel you Sister.
VastaaPoistaTänä syksynä kirkkoherra sanoi sen ääneen, mitä oli jo vuoden päivät rivien välissä vihjannut. "Sinun täytyy nyt vähentää tuota nuorisotyössä mukanaolemista, kun tähän sinun työhösi kuuluu tätä hallintoa". V**** anteeks mitä? Ei ollut itku silloin minullakaan kaukana.
Tuntuu absurdilta, että minun työnkuvaan kuuluu enenevässä määrin työtehtäviä, johon minulla ei ole lainkaan koulutusta (saati juurikaan kiinnostusta). Ordinaatiokoulutuksessa puhuttiin paljon hengellisestä työstä - ei hallinnollisesta työstä. Pappislupauksessa sitouduin huolehtimaan seurakuntalaisista - en kipa-byrokratiasta.
Voimia ja siunausta arkeen ja työhön. Onhan näiden nihkeiden työtehtävien ja kaiken sälän lisäksi onneksi paljon myös sellaista, mikä tekee työstä ainutlaatuista ja palkitsevaa.
-Matti-
Kiitos, Matti!
PoistaMinä olen myös, kolme vuotta sitten, tullut tähän seurakuntaan tekemään kasvatustyötä. Rahan loppuessa kasvatustyötä minunkin työajastani vähennetään, vaikka jo nyt osallistun viikkotoimintaan tosi vähän. Viikonloppuleirit varmasti ensimmäisenä liipasimella. Ripareita ei oikein kukaan muu halua tehdä, joten ainakin vähän hyvää saan pitää :)
Sanoitit tosi hyvin sen, mistä tämä minunkin kirjoitukseni kumpusi. Surullista, ja samalla lohdullista, että meitä on monta. Monta jotka taistelee silti sydämessään hupparikansan puolella!
Ihmiset on tämän työn suola. Siksihän tätä jaksaa ja joskus jopa rakastaa. Ja siksi kai se itkukin on niin lähellä, kun on kyse niistä "omista seurakuntalaisista", nuorista, joiden parissa saa toimia yhä vähemmän. Silti: paljon on aihetta lapsella kiittää!
Voimia ja siunausta sinunkin työsarkaan ja kaikkeen elämään!
Juhon sanoin: Vois olla huonomminkin.