Olen siis itse pahimmanluokan rukouksen väärinkäyttäjä. Olen kuluneen kesän aikana osallistunut esim. rukoushaasteeseen, jossa kolmen päivän ajan sai julkaista kolme itselle tärkeää rukousaiheitta. Olen pyytänyt rukousta mm. kadonneen kissan, poikaystävän työpaikan ja yhden muuton puolesta. Asioita, jotka eivät ole maailmanluokan mittakaavassa mitenkään olennaisia. Työttömiä on Keski-Suomessa valtavasti, kissoja katoaa ja löytyy joka päivä... Mutta nämä olivat oikeasti minun elämäni suuria asioita. Toki olen pyytänyt rukoustukea myös "oikeasti isoissa" asioissa - läheisen sairaus, laitoksissa kohtaamani vanhukset...
Kadonnut kissa tuli vahingoittumattomana takaisin kotiin. Kalamies sai työpaikan, ainakin kuukaudeksi. Muutto ei saanut minua raivon partaalle eikä mitään olennaista mennyt rikki. Ja minä kiitän Herraa tästä kaikesta. Nämä pienet vastaukset vahvistavat minun uskoani. Muistuttavat minua siitä, että Jumala on niin suuri, että ymmärtää myös yksityiskohtien merkityksen. Kestän silloin myös sen, että Jumala toisinaan vastaa ei. Rukous ei parantanut, ei avannut ovia. Koska Jumalalla oli omat suunnitelmansa.
Ei Jumala ole toiveautomaatti. En minä osaa tai voi vain istua paikallani ja rukoilla. Jos olen sairas, otan lääkettä. Jos jotain on kateissa, etsin sitä. Jos tarvitsen työtä, haen aktiivisesti. Mutta kaiken tämän voin tehdä rukoillen.
Omin rukoukseni on kuitenkin varsin pientä ja arkista. Voin rukoilla myös toisten varsin arkisten asioiden puolesta. Ei ole niin tyhmää tai turhaa pyyntöä, etteikö Jumala voisi sitä kuulla. Ja kun kaikki muu hengellisyys väsyttää, sanat ovat painavia ja messut liian pitkiä, rukous jää. Ne pienet huokaukset: "pidä minusta kiinni."
Jumala on suuri, mutta me ehkä teemme hänestä pienen. Jota saa vaivata vain isoilla rukousaiheilla. Jonka siunaus ja johdatus riittävät vain tiettyyn rajaan asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti