lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pari suhdetta.

Luin mielenkiintoisen artikkelin Petturi parisuhteessa: 10 näkökulmaa pettämiseen
City-lehden verkkosivuilta.

Kohta 7:

”Maailma on nyt senkaltainen, että parisuhteesta tankataan asioita, joita ennen saatiin monesta muusta lähteestä. Ennen oltiin suhteessa myös esimerkiksi sukuun, jumalaan tai kylään, nyt haetaan kaikki parisuhteesta. Parisuhteista tulee liian tiiviitä ja tämä altistaa uskottomuudelle”, Toppari kuvailee.

Siis parisuhteet ovat liian tiiviitä? Kun minä olen mielessäni ajatellut ja ehkä kavereiden kanssa puhellutkin, että kyllä se on tämä minä-keskeinen kulttuuri ja kaiken hajanaisuus, joka hajottaa perheetkin. Ehkä osin totta sekin, mutta olen avoin Topperin ajatukselle. Onhan se ihan mieletön taakka olla toisen kaikki. Enkä usko, että kukaan ihminen edes pystyy olemaan toiselle kaikkea, mitä tämä tarvitsee.

Kaikkineen mielenkiintoinen artikkeli, kannattaa lukaista.

Omalle kohdalle pettämistä ei ole osunut. Omat suhteeni ovat päättyneet kummalliseen puhelinhiljaisuuteen, vaivautuneisiin katseisiin. (Ja vuosien päästä koko suhde mitätöidään "joksikin jutuksi".) Ne tuntuvat kadonneen kuin uni aamun tullen. Lähipiirissä pettämisestä kuitenkin kuulee. Palasia keräillään kuka mitenkin.

Kalamiehen puhelin oli maanantain kiinni. Laitoin viestin, yritin soittaa. Tasaisesti tunnin välein pitkin iltaa: valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Kunnon naisena kävin läpi pari kauhuskenaariota.
Skenaario: Nyt se on ajanut mersunsa liikenteenjakajaan ja makaa jossain teholla!
Järki: Ihan varmaan minulle olisi soittanut jo useampikin ihminen, jos näin olisi.
Skenaario: Se on jonkun naisen kanssa!
Järki: Ja myös äärettömän tyhmä, koska yleensä hän aina vastaa puhelimeen tilanteessa kuin tilanteessa. Yhtään ei siis herättäisi epäilyksiä tällainen yllättävä saavuttamattomuus. Ja pakko myöntää: luottamus on vielä suurempi kuin mustasukkaisuus.

Kolmas skenaario olikin pelottavin, omin:
Hän ei halua minua enää.
Mielen täyttivät ne hetket, kun olen seisonut suhteen (tai niiden juttujen) raunioilla. Muistan hetken, kun toisen lähtiessä kotiin on mielessäni vilahtanut ajatus kuin viimeistä lähtöään tekisi. Siitä hetkestä on alkanut outo puhelinhiljaisuus, selitykset, vetäytyminen. Kun ei tämä enää tunnu siltä. Eikä tämä johdu sinusta (vaikka johtuukin).

Noh, Kalamiehen Lumia oli vain päättänyt kiukutella ja kieltäytynyt latauksesta. Viestiä tuli taas seuraavana päivänä. Yhteys on löytynyt. Mutta hetken, pienen hetken, perusluottamukseni järkkyi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti