keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Minä halusin pitää sinusta, Vieras.

Voi Riikka Pulkkinen! Raja ja Totta olivat hienoja lukukokemuksia. Kieli oli kaunista, vaikka tarinat olivat raadollisia. Odotukset olivatkin korkealla, kun Vieras (Otava 2012) asettui kirjahyllyyni. Minä halusin pitää tästä kirjasta.

Ei napannut.

En missään vaiheessa pitänyt kirjan päähenkilöstä Mariasta. Ärsyttävä nainen, jonka sisäinen pohdinta ei minua koskettanut (vaikka juuri naispappia jos ketä tämän kaiketi pitäisi kiinnostaa). Myös teemoja oli jotenkin liikaa ja ne oli pitänyt sulloa kaikki yhden hahmon kannettavaksi: muukalaisuus, pappeus, syömishäiriö, henkisyys, etsintä, tanssi, ruumiillisuus, uskonto, usko, alttius. Kieli tuntui nyt jotenkin lattealta tai yliyrittävältä. Myös tekstin ajoittainen rytmittely (ripottelu pitkin sivua) mukailemaan tanssin liikettä tai metron ääntä häiritsi minua.

Parasta kirjassa olivat katkelmat pienen maahanmuuttajatytön, Yasminan, päiväkirjasta. Tämä mielenkiintoinen sivuhahmo jäi kuitenkin Maria-papin henkistymismatkan ja nuoruusmuistojen jalkoihin.

Muukalaisuuden-teema oli mielenkiintoinen ja sen käsittely paikoin oivaltavaa. Uskontoa (uskoa) käsiteltiin ruumiillisuuden ja henkisyyden vastakkainasetteluna useammastakin näkökulmasta.Lopulta kaikki kuitenkin kutistui jonkinmoisen henkistymisen etsintään.

Palapelin palat olivat houkuttelevia, mutta kuvasta tuli huono.

Lopuksi pieni maistiainen, joka ei oikeastaan ole kirjan ydinaluetta, ja juuri siksi se puhui minulle eniten muukalaisuudesta ja vieraudesta. Enemmän kuin yksikään ylihioskeltu coelhomainen lause:

Valot olivat syttyneet ikkunoihin. Jokainen perhe asui omassa laatikossaan. Jos taloja katseli etäältä, huomasi, että ihmiset eristi toisistaan vain ohut seinä tai lattia. Mutta sitä ei tarvinnut myöntää niin kauan kuin oli asunnossaan oman ovensa takana. Ihmisten halukkuutta yhteisöön kysyttiin vain rappukäytävässä, jossa saattoi tahtomattaan joutua sanomaan hei. Kaupassa, liikennevaloissa ja kirjastossa, bussissa ja metrossa saattoi taas teeskennellä, ettei muita ollut olemassakaan. 
Pelkkiä ohi kävelemisiä. 

(Riikka Pulkkinen: Vieras s. 200 )



8 kommenttia:

  1. Minäkään en tykännyt! En vakuuttunut yhtään. Alleviivasin pari kivaa kohtaa, koitan muistaa jakaa ne mun blogissa tässä pikapuoliin.

    Tosin minä en edes tykännyt niistä päiväkirjasivuista :D

    VastaaPoista
  2. Helpottavaa, etten ole ainoa! Koska jostain syystä ko. teosta on lähinnä ylistetty kaikilla foorumeilla. Enymmarra. Piditkö noista aiemmista?

    Mulla tuli niistä päiväkirjasivuista mieleen Anja Snellmanin Parvekejumalat, josta pidin - ehkä siksi pidin hoono soomesta. :D

    Odotan postaustasi, namsk.

    VastaaPoista
  3. Minusta taas tämä kirja on Riikka Pulkkisen kirjoista paras. Tykkäsin kyllä Rajastakin, Totta ei niinkään napannut, mutta Vieras oli jotenkin utuisen ihana. Pulkkisen kieli on näennäisen helppoa mutta tarkalla lukemisella löytää koko ajan lauseita, jotka tekisi mieli alleviivata tai jäljentää päiväkirjaan ajatuksella. "Miksi minä en osaa itse sanoa näin, vaikka ajattelen juuri näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tuntuu jakavan mielipiteitä voimakkaastikin. :) Kiva, että kerrot oman kokemuksesi!

      Poista
  4. Pakko osallistua keskusteluun. Suorastaan rakastin Totta- ja Raja-kirjoja, mutta tämä Vieras ei napannut yhtään. Ja niin kovasti kuin halusin myös pitää siitä! Argh. Pelottaa ihan aukausta joskus Pulkkisen seuraavaa teosta. :) -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samansuuntaisia ajatuksia siis... Vaikka Viras olikin turhauttava, ei kai sitä mahdollista tulevaa Pulkkista voi kuitenkaan jättää lukematta. Tai ainakaan yrittämättä.

      Siitä on muuten aikalailla vuosi, kun luin Rajan ja olin ihan myyty. Huh.

      Poista
  5. Kaveri lainasi muuten miullekin Vierasta, en lämmenny. Teemoissa ois voinu olla ammennettavaa, mutta hiekkasihtiin ei jotenkin jääny kultakimpaleet vaan ihan muuta kuonaa.

    Teologit on kyllä asian suhteen ehkä aika kriittinen yleisö...

    -Jarno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös miesnäkökulmasta, Jarno.
      Teemat minuakin kiinnosti - kuten muissakin Pulkkisen kirjoissa. Mutta... mutta. Ja olisi voinut kuvitella, että tämä iskisi juuri teologeihin, jos johonkin.

      Poista