Ystävä Joensuusta oli täällä yötä. Oli virkistävää vaihtaa kuulumisia ja saada taas palanen teologi-Joensuuta lähelle. Uusi kirkkoherra on nyt asetettu virkaan. Oli piispa ja kaikkea. Juonsin seurat enkä muistanut "herra piispaa" ollenkaan niin monta kertaa kuin olisi ollut soveliasta.
Kalamies oli täällä koko syyslomansa. Aika ihanaa! Kävimme Tuurissa ja Jyväskylässä. Ihmeteltiin Sami Hedbergiä. Valitsimme sohvan. (VIHDOIN!) Parasta oli kuitenkin se, että joku odotti kotona, kun tulin töistä. Oli syli johon painautua. Oli valmista ruokaa ja imuroitu koti.
Tänään on hiljaista. Vapaapäivä ja pyykkivuori. Kirja, jota en saa luetuksi.
Hiljaisuuttakin kaipaa. Toisen kanssa oleminen on vielä niin vierasta, vaatii totuttelua. Pitää olla ihan itsekseen, kun imuroi ja vaihtaa lakanat ja pyykkää ja kävelee kauppaan maitopurkin takia. On hyvä olla hiljaa itsekseen kun tietää, että pian on taas täynnä ääntä.
Pitää olla sopivassa suhteessa hiljaisuutta ja ihoa.
Minä olen ihoihminen. Kosketus on minulle tärkeää, hyvässä ja pahassa. Positiiviset tunteet ovat minulla koodattuina kosketukseen. Lapsena minua pidettiin paljon sylissä ja halattiin. Kosketus on hyväksymistä. Minulle on tärkeää, että suhteessa on lupa koskettaa, siis pitää kädestä ja pusutella ja nukahtaa kylki kyljessä.
Kosketusherkkyydellä on toinenkin puoli. Halaa minua -kyltit kauhistuttavat minua. Tungos ahdistaa. Ihmiset iholla tukahduttavat. Lasten tapa tunkea lähelle ja ottaa pikkuisilla sormillaan ote minusta puistattaa. Iho on minun rajani, ei sille kukatahansa saa tulla.
Ja tämä on hyvä:
Yksi minulla vielä olisi:
että oltaisiin hiljaa paikallaan
ja sataisi.
Kai Nieminen
Mun blogissa on sulle haaste!
VastaaPoista