Päänsisäistä pääsiäistä.

Onnellisilla ihmisillä on harvoin mitään sanottavaa. 

Eikä ole minullakaan. 

Elämä on kaikkineen kuitenkin aika hyvää. 

Tämän blogin juuret ovat murheessa ja syvissä vesissä. 

Ehkä siksi hiljaisuus. 

Minä kellun.

 Pääsiäsiaikaan olin myös töissä lähes päivittäin 8.15-20.15 ja valmistelin aika monta puhetta. Sunnuntaina mielen valtasi valtava helpotus siitä, että hetkeen ei tarvitse olla valmistamassa yhtään mitään. Kiireinen viikko oli kuitenkin myös mielekäs viikko. 

Tämän vuoksi tätä työtä teen. 

Kertoakseni tyhjästä rististä, ainosta toivosta. 

Ave Crux, spes unica.

Ikoni on jouluinen. Edessä elämänpuu. 

Joskus aiemmin puhuin Marian monista kasvoista. 

Ei äitiys voi olla vain lempeää hymyä, ei ainakaan 

Marian äitiys.

 

Olin töissä.

Maanantai-iltana puhuin suden hetkestä,

ja joku sanoi, että olen vanha sielu.

Muistopuheessa kerroin pajunkissoista ja "pajuruusuista",

joita ei kuuluisi olla

ja jotka ovat juuri niitä kaikkein kauneimpia.

Söin suklaamunia.

Äiti oli piilottanut yhden ison

yöpöydän laatikkoon. 

Kissatkin halusivat osansa... 

Meillä on öisin ollut levotonta. 

Multa lentää ja munat katovat.

Jollain on kevättä rinnassa.

Äiti teki minulle tilkkutyönä päiväpeiton. 

Se on todella ihana!

Urhokin arvostaa.

Parvekkeellani on joulu ja pääsiäinen yhtä aikaa. 

Ulkona on liikaa lunta, yöllä satoi lisää.

Pääsiäispyhinä luonani asui ystävä. 

Ja tapasin toisen ystäväni rakkaan. 

Osasin vielä puhua englantia!

 

Kolmen yöllisen mullanpoiston jälkeen 

tämä narsissi siirtyi parvekkeelle. 

 Onneksi enkelinsiipi jaksaa kukkia.

Aurinkoista kevättä!